Miksi rakastuimme Pohjois-Thaimaahan

Alussa pitää huomauttaa, että tämä postaus ei vertaile Pohjois-Thaimaata maan eteläisiin osiin, koska emme ole vielä vierailleet Bangkokia etelämpänä. Tämä postaus vain ylistää Pohjois-Thaimaata ja sen pikkukaupunkeja.

Phrae

Temppelin stupa Phraessa

Turisteja pursuilevan Chiang Main jälkeen olimme vakuuttuneita siitä, että haluamme nähdä jotain aidompaa ja ehdottomasti pienempää Thaimaata, joten nappasimme bussin Phraen pikkukaupunkiin, jossa on noin 20 000 asukasta. Ihastuimme. Pienessä kaupungissa ei ollut paljon muuta tekemistä kuin kävellä ympäriinsa pieniä ja rauhallisia katuja, jotka etenkin vanhassa kaupungissa olivat nättejä, vehreitä ja levollisia. Ihmiset hymyilivät, vahtikoirat yrittivät hyökätä kimppuun ja ruoka pienissä ravintoloissa oli halpaa ja erinomaista. Vaikka kaupunki mainitaankin Lonely Planetissa, olimme lähes ainoat länsimaalaiset, jotka pieniä kujia vaeltelivat. Sen takia varmasti ihmisten ystävällisyys olikin niin ylitsepursuilevaa, että esim. eräs ystävällinen munkki kutsui meidät syömään lounasta äitinsä hautajaisiin. Pohjois-Thaimaan historiallisena kaupunkina Phraessa on myös uskomattoman paljon temppeleitä ja meistä oli hauskaa käyskennellä eteenpäin välillä pysähtyen ihailemaan thaimaalaista temppeliarkkitehtuuria ja buddhan kuvia. Suosittelemme!




Si Satchanalai

Rauniokaupungissa

Yksi Pohjois-Thaimaan kuuluisimmista nähtävyyksistä on Sukhotain rauniokaupunki. Sukhothai oli Thaimaan valtakunnan pääkaupunki 1300-1500 -luvuilla ja nykyään se on raunioitunut ja UNESCO:n maailmanperintokohteeksikin nimetty todennäköisesti upea turistinähtävyys. Emme tiedä siitä sen enempää, koska toisin kuin kaikki muut Pohjois-Thaimaan matkaajat, jätimme Sukhotain väliin ja suuntasimme Si Satchanalaihin, pienempään ja vähemmän tunnettuun rauniokaupunkiin Sukhotain naapurissa. Si Satchanalai houkuttelee lähinnä päivämatkaajia, joten majoitusvaihtoehtoja oli vähäisesti. Onneksi meille tarjottiin kotimajoitusta kohtuulliseen hintaan heti kun olimme kävelleet bussipysäkiltä kylään. Pienen kylän leppoisa tunnelma oli ihanan rauhoittava ja kylän liepeillä pyöräilyn lisäksi saimme tutkia hyvin rauhallisissa tunnelmissa satoja vuosia vanhojen temppeleiden jäänteitä. Rauniot itsessään olivat myöskin näkemisen arvoisia ja illalla saatoimme vetäytyä pilkkopimeään joenrantaan tuijottelemaan geminidi-meteorisadetta. Ehdottomasti yksi koko matkamme kohokohdista!

Phitsanulok ja lähialueet

Menopeli jaksoi hädintuskin kiivetä vuoren huipulle

Phitsanulok on vajaan sadan tuhannen asukkaan kaupunki, jossa turistejakin näkee jo jonkin verran. Kaupungista myös löytyi viehättävä joenranta ja muutamia baareja, jotka loivat vähän isomman paikan tuntua. Viihdyimme Phitsanulokissa hyvin, mutta paras osa kaupungissa viettämäämme aikaa oli ehdottomasti yhden yön skootteriretki kaupungin ulkopuolelle. Phitsanulokista itään päin lähtee "green route" nimellä kulkeva valtatie nro. 12, jonka n. sadan kilometrin pituisella reitillä voi pysähtyä ihailemaan useita vesiputouksia ja yöpymään kansallispuistoissa. Kohokohdaksi nousi yöpyminen ja 10 kilometrin aamukävely Phu Hin Rong Kla -kansallispuistossa. Puistossa oli käytännöllinen teltanvuokraussysteemi, niin että n. 7 euron hintaan saatiin valmiiksi pystytetty teltta, makuupussit, makuualustat ja jopa tyynyt kahdelle. Upeiden luontokohteiden lisäksi luonnonpuistosta löytyi myös Thaimaan kommunistisen puolueen tukikohdan jäänteitä 70-luvulta ja yöllä leirintäalueella, joka sijaitsi (skootterimme kannalta epäonnisesti) kohtuu korkealla vuoren huipulla saattoi katsella sekä upeaa tähtitaivasta että tulikärpäsiä. Hannu muuten opetti matkan varrella Ainon ajamaan skootteria, mikä on siis ensimmäinen moottorilla toimiva ajoneuvo, jota Aino on koskaan elämässään ajanut. Ja skootterissahan ei siis ollut automaattivaihteita, mikä teki ajamisesta Hannullekin hieman jännittävää ainakin alkumetreillä. Oli muuten huisia!

Nyt olemme Bangkokissa, josta emme tykkää kovinkaan paljoa. Ylihuomenna ystävämme Paula lentää Suomesta jouluseuraksi ja suuntaamme yhdessä pienehköön Prachuap Khiri Khanin kaupunkiin, jossa pääsemme ensimmäistä kertaa Thaimaan-reissumme aikana hiekkarannalle. Toivotaan, että Prachuap Khiri Khan osoittautuu vähintään yhtä mukavaksi kuin Pohjois-Thaimaa.

Lohikäärme - Phrae

Kaksi lohikäärmettä - Phrae

Mummo kalassa - Phrae

Chaliangin upea päätemppeli - Si Satchanalai

Jokaisen elefanttipatsaan kärsä oli katkennut - Si Satchanalai

Si Satchanalai

Green Routen varrella

Kommunistien jäljillä - Phu Hin Rong Kla

Huipulla - Phu Hin Rong Kla

Yksi nähtävyyksistä oli eriskummallisen eroosion vaikutuksesta syntynyt kallion pinta, jossa kaikki nyppylät ovat siis kiinteä osa kalliota

Kiina on vaikea, mutta upea matkustusmaa

Vietimme Kiinassa reilut kuusi viikkoa, joista 10 päivää hurahti Hong Kongin länsimaalaisessa ilmapiirissä. Kiinasta jäi monia mahtavia muistoja ja maa on pullollaan ainutlaatuisia kohteita. Upeimmat näkemämme luontokohteet olivat Jiuzhaigoun kansallispuisto ja Yangshuo, jossa maisemaa hallitsivat eriskummalliset vuorimuodostelmat ja Li-joki. Kaupungeista ylitse muiden nousee Peking, josta matala rakentaminen ja kapeat kujat tekivät eriskummallisen tunnelmallisen suurkaupungin. Pekingissä myös historia on tuntuvinta, ruokakulttuuri monimuotoisinta ja päivämatkan päässä on Kiinan muuri, joka turisteistaan huolimatta pystyi tekemään vaikutuksen. Mikä sitten tekee Kiinasta hankalan matkustuskohteen?

Ihmiset

Kiinalaiset ovat tylyjä. Ravintoloissa palvelu on huonompaa, kuin missään muussa maassa, jossa olemme matkustaneet. Etenkin Japanin suunnalta saapuessamme olimme shokissa ja nyt Thaimaassa ihmisten ystävällisyys ja palvelualttius saa meidät taas hämmentyneiksi. Kukaan ei tervehdi saati hymyile, ruokien saapuminen kestää ja pöytään tulee väärät ruuat. Etenkin Pekingin ulkopuolella henkilökunnan tylyys tuntui. Kaduilla ihmiset tönivät ja kävelevät päin. Eikä tapana ole pytää anteeksi tai muutenkaan reagoida asiaan mitenkään. Kulttuuriin kuuluu myös kärkäs etuilu jonoissa ja tunkeminen kaikissa ruuhkatilanteissa, kuten metron liukuportaissa. Toki shokki oli suurin juuri Japanin suunnalta saapuessa, Japanissa kun ihmiset muodostivat tikkusuoran jonon liukuportaitakin varten. Juna-asemilla Kiinassa oli tyypillistä, että yksi ihminen varasi vähintään kolme penkkiä tavaroineen ja kun penkit loppuivat kukaan ei antanut tilaa, vaan loput ihmiset istuivat lattioilla / seisoivat. Junassa ihmiset olivat äärettömän haluttomia järjestelemään tavaroitaan siten, että kaikkien laukut mahtuisivat säilytyshyllyille. Siksi ihmiset rynnivät junaan mahdollisimman nopeasti, että saisivat mahdollisimman paljon tilaa omille tavaroilleen. Tietenkään kaikki edellä sanottu ei kuvaa jokaista kiinalaista. Olemme kuulleet, että kiinalaiset ovat tylyjä etenkin tuntemattomille ja turistina sitä on useimmiten tuntematon. Saimme kuitenkin aina apua, kun sitä kysyimme - etenkin, jos Hannu osasi kysyä kiinaksi. Usein, jos yksi ihminen tuli auttamaan meitä ympärille kerääntyi suuri joukko kiinnostuneita, kaikki valmiita auttamaan. Lisäksi esim. kummilapsitapaamisella sekä Planin työntekijöiden että kummilapsen perheen vieraanvaraisuus oli jopa tukahduttavaa. Yhteenvetona voisikin todeta, että Kiina tuntuu todella tylyltä ilman kielitaitoa tai kiinalaisia ystäviä.

Savusumu masensi. Hong Kongissa oli kyllä muutenkin sumuista.

Ruoka

Kiinalaisen ruuan pitäisi olla loistavaa ja kiinalaisen keittiön yksi maailman parhaista. Ruoka muodostuikin meille yhdeksi pahimmista pettymyksistä. Olihan ruoka hyvää - välillä. Pekingissä saimme loistavia maistiaisia eri provinssien ruokakulttuureista: luoteisen Xinjiangin Uiguurikeittiön mausteisia lammasvartaita ja muslimimaiden vaikutteita, Tiibetiläistä jakinmaitoteetä ja tuhteja lihapatoja, hotpotteja eli shabushabua eli maukasta lientä, jossa keitetään itse niin vihannekset kuin lihatkin, maukasta Pekingin ankkaa... Aluksi ruoka-asiat tuntuivat olevan Kiinassa oikein hyvin. Mutta pian jouduimme toteamaan, että kiinalainen ruoka oli useimmiten keskivertoa ja tylsää. Tuntui, että tilaukset eivät oikein koskaan osuneet kohdilleen, ja vaikka jonkin verran listoja pystyimmekin lukemaan saimme aina jotakuinkin saman makuista lihaa ja kasviksia. Ei se nyt useimmiten pahaakaan ollut, mutta pettymys silti. Kiinassa saimme esimerkiksi useasti hyvin keskinkertaisia tai suorastaan pahoja nuudeleita ja ajattelimme jo, että olemme vain täysin kyllästyneitä nuudelikeittoon eikä enää paraskaan nuudelikeitto maistu hyvältä. Sitten tulimme Thaimaahan ja yhtäkkiä nuudelit taas maistuivat hyviltä, melkein yhtä hyviltä kuin Japanissa. Yksi ilmeinen ongelma kiinalaisen ruuan kanssa oli kielitaidon puute. Jos olisimme pystyneet enemmän kyselemään ravintoloista suosituksia ja kommunikoimaan toiveitamme, olisimme ehkä hyvin eri mieltä. Käytännössä parhaat ruokakokemukset nimittäin saimme aina, jos tilauksesta päätti joku paikallinen.

Tapa, jolla Kiinassa asiat hoidetaan

Otetaan vaikka ensimmäisenä internetsensuuri. Voihan sen aina kiertää, mutta VPN-yhteyden kautta käytetty facebook ja blogisivustot ovat hitaita ja rasittavia käyttää. Etenkin, kun nettiyhteydet hostelleissa olivat muutenkin takkuilevia. Ja välillä kiellettiin googlehaut ja kartatkin. Silloin huomasi tehokkaasti, miten paljon asioita googlella hakee koko ajan...

Bussiasemilla oli tunnelmaa. Tykättiin odottaa täällä klo 05-09, kun lämpötilakin oli max. +10..

Jonotus, hoputus ja juokseminen esimerkiksi junaan noustessa kävivät myöskin turistin hermoille. Juna-asemien odotushuoneissa ihmiset asettuivat jonottamaan portille ainakin puoli tuntia ennen portin aukeamista ja jono tiivistyi monta kertaa aina, kun joku luuli, että portti olisi aukeamassa. Aikaisemmassa kappaleessa tulikin jo mainittua, että junaan kannatti päästä ensimmäisten joukossa, jotta sai varmasti tilaa matkatavaroilleen. Kun portit vihdoin pitkällisen jonotuksen jälkeen aukesivat, ihmiset lähtivät rynnimään ja usein jopa juoksemaan matkatavaroineen kohti junaa, vaikka mitään varsinaista kiirettä ei olisikaan ollut. Lisäksi asematyöntekijät huusivat ja hoputtivat ihmisiä juoksemaan entisestään - edelleen vaikka mitään varsinaista kiirettä ei olisikaan ollut. Se vain tuntui olevan tapana. Sama toistui busseilla liikkuessa. Esimerkiksi Yangshuoon mennessämme kävelimme Guilinin juna-asemalla, kun meiltä kysyttiin menemmekö Yangshuoon ja myöntävän vastauksen jälkeen meidät juoksutettiin matkatavaroinemme kohti bussia, vaikka hitaamminkin olisi ehtinyt. Koko ajan matkanjärjestäjä hoki ihmisille "kiire, kiire, juoskaa, juoskaa" ja niin kaikki tekivätkin.

Kiinassa on siis paljon asioita, jotka eivät suoraan houkuttele matkustamaan. On kuitenkin myös piirteitä, jotka tekevät Kiinassa matkustamisesta harvinaisen hauskaa ja erottavat Kiinan selkeästi muista maista, joissa olemme matkustaneet.

Pyöräily

Tandempyörällä Xi'anin kaupunginmuureilla!

Kaikkialla on aina saatavissa pyöriä vuokralle ja monet suuremmatkin kaupungit ovat helposti valloitettavissa polkupyörällä. Pyörät ovat poikkeuksetta halpoja vuokrata ja maksavat tyypillisesti pari euroa / päivä. Hinnalla saa juuri ja juuri kasassa pysyvän rutkulan, mutta mitäpä siitä, kun eteenpäin pääsee kuitenkin. Kaupungeissa on helppo pyöräillä, koska kaupungeissa on muutenkin paljon kevyttä liikennettä ja esim Peking oli maastoltaan miellyttävän tasainen vaihteettomallekin pyörälle. Toisaalta ainakin turistoituneemmista kaupungeista löysi myös kunnon maastopyöriä vuokralle hieman kalliimmilla hinnoilla ja niillä pääsimme valloittamaan myös kaupunkien ulkopuolisia maastoja Yangshuossa ja Kunmingissa. Kaiken kaikkiaan pyöräily oli usein hyvin miellyttävä vaihtoehto sekavalle julkiselle liikenteelle ja pyörän selästä näkee ylipäänsä aina enemmän kuin vaikkapa metrosta maan alta.

Hostellit

Kiinassa on yksi hyvin hassu piirre. Kun joku onnistuu jossain asiassa, tuhat muuta tekevät sen heti samalla tavalla. Tämä johtaa siihen, että Kiinassa on usein hyvin paljon samanlaisia asioita. Vaikkapa katu täynnä samaa ruokaa myyviä kojuja. Tai kylä täynnä identtisiä matkamuistoja myyviä tiskejä. Kiinalaiset eivät tuntuneet ajattelevan, että joukosta erottuminen voisi tuoda mitään positiivisia vaikutuksia esimerkiksi liiketoiminnalle ja sama kaava päti myös hostelleihin. Tuntui siltä, että joku oli kerran perustanut onnistuneesti hostellin ja sitten kaikki muut hostellin pitäjät olivat kopioineet kaavan. Onneksi kaava oli jotakuinkin toimiva. Hostellit olivat usein suuria ja monihuoneisia hotellityyppisiä rakennuksia, joissa työskenteli lähinnä parikymppisiä kohtuullista englantia puhuvia nuoria. Huoneet olivat yleensä siistejä ja omaa makuupussia tarvitsimme vain harvoin kylmyyttä vastaan. Hostellissa oli yleensä ravintola, joka tarjoili ympäri Kiinaa suunnilleen samoja annoksia: länsimaisia aamiaisia, hampurilaisia, salaatteja ja pitsoja sekä pienen valikoiman kiinalaista ruokaa. Hinnatkin olivat lähes kaikkialla hyvin samanlaisia, esim. hampurilaisannos maksoi aina n. neljä euroa ja pitsa n. kuusi euroa. Ison Tsingtao-oluen sai reilulla eurolla. Ravintolat soittivat poikkeuksetta länsimaista populaarimusiikkia ja jopa sisustus noudatti samaa kaavaa: puisia kodikkaita pöytiä, seinät täynnä hostellivieraiden kirjoituksia ja muuta töhertelyä ja yleisimpänä sisustuselementtinä kattoa somistavat rivit eri maiden lippuja. Usein harmitti, että hostelleissa ei ollut keittiöitä, joissa olisi voinut itse kokkailla, mutta jatkuvaan ravintoloissa syömiseenkin tottui nopeasti. Paras puoli Kiinan hostelleissa oli, että paikat olivat usein hyvin samanlaisia, joten hyvän hostellin etsintään ei tarvinnut käyttää aikaa. Hostelleista sai myös useimmiten ihan siedettävää ruokaa, jolla sai lievitettyä sekä koti-ikävää että kyllästymistä kiinalaiseen ruokaan. Niin ja muuten, mikään yllä oleva ei pätenyt Hong Kongin hostelliin. Se ei ollut millään tavalla miellyttävä.

Hostellitunnelmia Pekingistä

Chiang Mai - Rikkaiden turistien huvipuisto

Nyt ollaan Thaimaassa. Vihdoin. Kiina alkoikin jo vähän kyllästyttää. :) Thaimaahan tullessamme toivoimme lämpöä ja hyvää ruokaa. Saimme kuumuutta ja mainiota ruokaa. Olemme siis näiltä osin hyvin tyytyväisiä, vaikka kuumuutta on ehkä keskipäivällä vähän liikaakin.

Kokkauskurssilla Hannu sai possuessun.

Chiang Maista eli Pohjois-Thaimaan suurimmasta kaupungista emme tienneet ennakkoon paljoakaan ja lähdemme täältä ehkä hieman hämmentyneinä. Emme jotenkin osanneet varautua turistimassoihin, joihin täällä törmäsimme. Venäjällä kun turisteja ei ole liiaksi, Japanissa turistit hukkuvat paikalliseen väenpaljouteen ja Kiinassa turistit ovat, noh, kiinalaisia. Chiang Maissa sen sijaan katuruokakojuistakin löytyy englannin kieltä puhuvat myyjät tai vähintään englannin kieliset ruokalistat ja turistoituneimmat korttelit ovat täynnä ravintoloita/baareja, joissa voi länsimaalaisessa seurassa syödä pitsaansa tai tortilloitaan punaviinin (joskin huonon sellaisen) kanssa kuunnellen thai-aksentilla laulettua amerikkalaista kantrimusiikkia.

Päivisin turisteille on keksitty kaikenlaista mukavaa tekemistä, josta pyydetään Thaimaan yleiseen hintatasoon verrattuna kohtalaisen hulppeita hintoja. Esimerkiksi kokkauskurssille pääsee tuhannen bahtin eli noin 25 euron hintaan, viidakkolennolle eli viidakossa kulkeville köysiradoille n. 50e hintaan ja norsun kanssa telmimään yhdeksi päiväksi noin sadalla eurolla. Näitä hintoja voi verrata dormisängyn hintaan (n. 4e), halvan aterian hintaan (3 euroa kahdelta hengeltä) tai vaikkapa puolentunnin junamatkaan, joka maksoi 3 bahtia, eli alle kymmenen senttiä.

On kuitenkin myönnettävä, että kaiken maailman kurssit ja järjestetyt retket ovat täällä hyvälaatuisia ja erittäin miellyttäviä. Chiang Mai itse on pieni, ihan kohtuu symppis ja äklöturistoitunut kaupunki, joten täällä viettämämme 5 päivän aikana tarvitsimme muutakin tekemistä kuin kaupungilla kiertelyn. Testasimme siis kokkauskurssin, josta saimme oikein hyvät eväät niin syötäväksi kuin myöhempääkin thaikokkailua varten. Ja lisää tylsistyttyämme päätimme tuhlata rahojamme viidakkolentoon, jossa kuljettiin kahden oppaan kanssa sellainen ehkä n. 20 vaijerin rata, joista hienoimmat kulkivat monen kymmenen metrin korkeudessa upean joen yläpuolella. Pisimmällä 400 metrin ja 45 sekunnin lennolla Aino uskaltautui oppaiden kannustuksen ja ohjeistuksen mukaisesti kiepauttamaan itsensä valjaissa ylösalaisin kesken lennon ja katseli maisemia muutaman sekunnin ihan uudesta kuvakulmasta, ennen kuin homma rupesi pelottamaan liikaa. Lystiä riitti.

Kokkauskurssia pitänyt tyttö sanoi pitävänsä kurssia viitenä päivänä ja opiskelevansa kauppatieteitä kahtena.

Hauska hetki: kokkauskurssia kurssia pitänyt tyttö vei meidät torilla tutustumaan erilaisiin thaimaalaisiin riisilaatuihin, joita oli ehkä 10 eri saavia ja kysyi kurssin neljältä osanottajalta (me, taiwanilainen nainen ja indonesialainen nainen), minkälaista riisiä meidän kotimaissamme syödään. Taiwanilainen nainen ja indonesialainen nainen kuvailivat paikallisia riisilaatuja ja vertailivat niitä muiden Aasian alueiden riisilaatuihin. Me totesimme, että riisiä.

Päädyimme viettämään Chiang Maissa vielä kaksi yötä lisää, tällä kertaa vähän kalliimmassa hotellissa (17e/2hh). Syynä tähän tuhlailuun ovat Hannun huomiset syntymäpäivät, joita juhlistanemme aika rauhallisissa merkeissä.

Oisterikastike (vas.), kalakastike ja sokeri muodostivat yhden ruokalajin maustepohjan. Etenkin kauhealta tuoksuva fermentoiduista kaloista valmistettava kalakastike on yksi thaikeittiön tärkeimmistä elementeistä.

Currytahnaan meni paljon mausteita. Onneksi saatiin reseptit mukaan.

Tulista papaijasalaattia saa Chiang Maissa kaikkialta, myös katukeittiöistä.

Kokkikurssi pidettiin farmilla, jossa kasvoi mm. mukavia chilipuskia. Jälkiruokaa lukuunottamatta kaikkiin ruokiin upposi 1-x chiliä... :)

Pakusta oli hyvät maisemat, kun takaseinää ei ollut lainkaan. Liikenneturvallisuus huipussaan kun paku kiskoo 90 km/h vauhtia ja meidät istutetaan lavalle.

Ollaan vietetty dormielämää taas muutama viikko putkeen. Kiva saada välillä pehmeämpi sänky ja oma huone.

Sokeritoppavuoria Yangshuossa, kesäisiä päiviä Kunmingissa

Yangshuossakin kokkailtiin kurssilla. Hannu uppopaistaa.

Hong Kongista jatkoimme matkaamme kohti Thaimaata ja päätimme käväistä vielä Yangshuon kaupungissa Guanxin provinssissa, jonne Hong Kongista oli näppärästi yhden yön junamatka. Kyseinen kaupunki on tunnettu upeista sokeritoppavuorimaisemistaan, joita voi katsella idyllisesti Li-joella turisteja kyyditsevistä bambuveneistä. Kaupunkia varoiteltiin turistoituneeksi ja olihan se sitä, mutta emme kokeneet turistoitumista kovinkaan ongelmalliseksi. Kiinassa kansainvälisten turistien paljous toisaalta takaa mukaviakin asioita: hyvät maastopyörät oli helppo löytää ja vuokraamon länsimaalaiselta pitäjältä sai mahtavat neuvot täydelliseen pyöräilypäivään; ravintoloista saa parempaa palvelua ja listat ovat useammin kuvitettuja / englanniksi ja ravintolaskaala on laajempi, eli muutakin kuin kiinalaisia ruokaloita löytyy. Vietimme Yangshuossa mukavia päiviä, joista mukavin oli ehdottomasti pyöräretkipäivä n. 30 km päässä sijaitsevaan Xingpingin kylään. Kylästä tingimme suurella vaivalla itsellemme siedettävän hintaisen bambuvenekyydin kotiin (1,5h matkasta 270 yuania eli n. 35e) ja ihailimme maisemia. Marraskuinen lämpötila oli pyöräilyyn täydellinen, bambuveneilyyn aika vilpoisa.

Kunmingia, Yunnanin provinssin pääkaupunkia kutsutaan Kiinassa kevätkaupungiksi, koska lämpötila on talvellakin keväisen miellyttävä. Piti paikkansa! Olemme vahvasti sitä mieltä, että Kunmingissa oli koko matkamme miellyttävimmät lämpötilat, jotka vastasivat jotakuinkin miellyttävää kesäistä päivää Suomessa. Missään vaiheessa ei ollut kylmä, mutta esim pyöräillessä ei tullut juurikaan liian kuuma. Kunming on pieni kaupunki, jonka ilma oli yllättävän kirkasta ja luonto vehreää muihin Kiinan kaupunkeihin verrattuna. Viihdyimme Kunmingissa hyvin, joskin pienen puistoalueen ja ravintola-alueen ulkopuolella kaupunki oli aika lailla samanlainen kuin kaikki muutkin Kiinan kaupungit. Tapasimme Kunmingissa myös uskomattoman paljon suomalaisia! Jaoimme dormihuoneen monta päivää erittäin mukavan suomalaispariskunnan kanssa ja lisäksi tapasimme kaksi muutakin eri seurueissa matkustanuttta suomalaisnaista. Hassua. Nautimme kyllä suunnattomasti suomen puhumisesta pitkästä aikaa muidenkin kuin toistemme seurassa.

Yangshuossa kasvatettiin paljon pikkumandariineja, jotka syötiin kuorineen. Vähän kuin kumkvatti vai mikä onkaan.

Dumplingit perinteisessä bambukehikossa valmiina höyrytettäviksi.

Pyöräretkellä Hannun pyörästä napsahti vaihdehommeli rikki, mutta meille tuotiin onneksi vaihtopyörä.

Pikkuiset mandariinit suojassa kylmältä.

Maisema Yangshuossa on vaikuttava.

Pyörät bambuveneeseen ja upeissa maisemissa kotia kohti.

Parhaat retkieväät: 1) Tilaa sandwichit hostellin ravintolasta 2) yritä mahduttaa ne eväsrasioihin

Teepellolla

Pandat

Tapasimme Chengdussa hassun venäläisen naisen. Nainen oli silmin nähden innostunut nähtyään pandat ja kertoi, että oli odottanut pandojen näkemistä jo yli kuukauden, eikä ollut saanut nukuttua eläintarhareissua edeltävänä yönä, koska oli jännittänyt pandojen näkemistä niin kovasti. Oli kuulemma koko matkan kohokohta. Ja nyt pandat nähtyään nainen sanoi, että eläintarhareissu oli hänen kuusiiviikkoisen matkansa hienoimpia hetkiä. Miksikö? Koska pandat ovat niin söpöjä. 

Panda nukkuu

Panda syö bambua

Pandat painii

Pandat painii edelleen

Panda köllöttelee

Pandavauvat nukkuu

Vierailu pandatutkimuskeskukseen ei ollut meidän matkamme kohokohta, mutta ovathan ne söpöjä. :)

Hengähdys Hong Kongissa

Harva lähtee suurkaupungin vilskeeseen lepäämään, mutta meille Hong Kong antoi kaivatun hengähdystauon "aidommasta Aasiasta". Kiinan tuppukylissä ja Keski-Kiinan suurissa kaupungeissa matkustamisen jälkeen Hong Kong ei nimittäin tuntunut kovinkaan Kiinalta. Toki täältäkin varmasti löytyy idän eksotiikkaa, temppeleitä ja Kiinan monimuotoista ruokakulttuuria - me vain kiersimme sen kaukaa ja käytimme hävyttömiä summia rahaa hyviin eurooppalaisiin ravintoloihin, elokuvissa käyntiin, juustoihin ja viiniin ja ylipäänsä kaikkeen mikä lievittää tätä kevyttä koti-ikävää ja kyllästymistä Aasiaan.

Näkymiä hotellin ikkunasta. Hong Kongissa oli suurimman osan aikaa harmaata ja sateista.

Mitä Hong Kongista jäi mieleen? 15 vuotta sitten Britannian takaisin Kiinalle luovuttama kaupan keskittymä on Tokioon, Souliin tai Kiinan suurkaupunkeihin verrattuna kummajainen. Omaa, vahvaa kulttuuria on katukuvassa vain vähän ja bussikuskitkin puhuvat englantia. Ulkomaalaisia turisteja ja vakituisia asukkaita on hurjasti ja ilmapiiri on selkeästi kansainvälisintä, mitä olemme Aasiassa toistaiseksi kokeneet. Matkustuskohteena Hong Kong on helppo ja upea: vuoristoista luontoa, patikointiin loistavasti soveltuvia saaria, kauniita pilvenpiirtäjiä ja maailman kaikkiin kolkkiin ulottuvaa ruokakulttuuria. Ei ehkä sitä aidointa Aasian menoa, mutta harva sitä Hong Kongista tulee hakemaankaan. Ja etsivä löytää - ei koko kaupunki ole tietenkään yhtä kuin merkkiliikkeitä pursuilevat keskusta-alueensa.

Suurkaupungiksi Hong Kong on halvahko ja Manner-Kiinaan verrattuna aivan järjettömän kallis. Halpa yö täällä maksoi noin 30 euroa per henkilö, seuraavassa majoituspaikassamme Yangshuossa maksamme punkasta 3 euroa. Ja millaisen yön tuolla 30 eurolla saikaan... Kuvitelkaa pienin mahdollinen ikkunaton huone, johon saa mahtumaan hieman liian lyhyen parisängyn ja suihkun, joka on sijoitettu tilatehokkaasti suoraan vessanpöntön yläpuolelle. Sängyllä makaillessa pystyi pahemmin ponnistelematta koskettamaan huoneen jokaista seinää. Ja mikä parasta, kyseinen hostelli sijaitsi kaupungin kaikkien muiden hostellien tavoin budjettihostellien käyttöön pyhitetyssä Chungking Mansions - jättirakennuksessa, jota pyörittävät intialaiset yrittivät myydä piraattikelloja ja -laukkuja aina, kun astuu ulos huoneesta. Mutta sijainti oli keskeinen ja hostelli siisti, joten mitäpä sitä valittamaan. Kolme viimeistä yötämme päätimme kuitenkin viettää vähän mukavammin hieman syrjäisemmässä hotellissa, jossa meillä oli erittäin miellyttävä huone, ja jossa pääsimme käyttämään hotellin kuntosalia ja uima-allasta - ja maksoimme tästä 70 euroa yöltä, siis 35 euroa per naama. Mitä ihmettä? Suosittelemme ehdottomasti kunnon hotelliin majoittumista hostellin sijaan, jos suuntana on Hong Kong.

Hong Kongin nähtävyyksistä meillä ei ole paljoa sanottavaa. Ocean World -huvipuistossa sai katsella kaloja ja ajella kivoissa vuoristoradoissa, joista oli häkellyttävän upeat merinäköalat. Suuri buddha oli suuri ja sijaitsi kivasti vuoren huipulla - köysiratalipun ostaminen tai varaaminen etukäteen netistä olisi säästänyt meidät noin tunnin jonotukselta. Michelinravintolat olivat halpoja, eikä 10 euron Michelin lounas ollut kovinkaan erikoinen. Miten ylipäätään kukaan päättää antaa Michelintähden dumpling-ketjuravintolalle? Äärimmäisen kornissa kelluvassa Top Deck ravintolassa sai aivan upean ja herkullisen mereneläviä pursuilevan brunssin loputtomilla kuohuviinitarjoiluilla suolaiseen hintaan. Ravintolalaiva itsessään oli jotenkin todella nolo: sijainti parinkymmenen metrin päässä rannasta rumassa satamassa ja hankalat venekuljetukset. Life of Pi -elokuva IMAX-laatuisena 3D pläjäyksenä miellytti silmää. Hauskaa meillä oli ja rahaa tosiaan kului sen verran, että loppuaika mennään sitten vähän säästeliäämmin.;)

Kasinolta Macaosta. Aino voitti ja Hannu hävisi. Meidän peliosaamisemme riitti lähinnä pelikoneisiin, pöydät olivat liian pelottavia...

Teimme päivämatkan myös Hong Kongin naapurissa sijaitsevalle Macaon saarelle, joka on hieman Las Vegasin kaltainen tyylitön uhkapeliparatiisi. Taipan saarella lähes järkytyimme järjettömän kokoisten kasinokompleksien groteskiudesta, mutta pääsaarella vanhimpien kasinoiden alueella tunnelma oli vähän miellyttävämpi. Plussaa annamme kasinoiden ilmaisista bussikuljetuksista, joissa tunsimme itsemme kunnon kroisoksiksi.

Macaon kasinotunnelmaa.

Järjettömän kokoinen kasinolinna Taipan saarelta

Matkaa on jäljellä reilu kuukausi, joten loppu häämöttää jo. Kotiin kyllä kaipailee takaisin syömään hyvää suomalaista ruokaa ja nauttimaan kivojen ihmisten seurasta. Seuraavaksi suuntaamme vielä hetkeksi takaisin Kiinaan ja sieltä sitten Laosin läpi Thaimaahan, joka on seuraava varsinainen kohteemme. Seuraavan kerran myöskin postaamme vasta Thaimaasta, koska emme jaksa tätä viimeistä Kiinan koukkaustamme varten ostaa sensuurienkierto-ohjelmaa. Hyvää ja tulista thairuokaa odotellessa. :)

Jiuzhaigou - kannatti sittenkin!

Kun aamu yhdeksältä lyhyeksi jääneen yöjunayön ja pitkän bussin etsimisen jälkeen istuimme kylmässä bussissa kohti lumisia vuorenhuippuja ja yhä kylmempää ilmastoa liian vähissä vaatteissamme kirosimme itsemme syvimpään helvettiin ja syyttelimme toisiamme tyhmästä ideasta. Ja kun illalla pääsimme vihdoin hostelliin ja tajusimme, että huoneessa ei todellakaan ollut mitään lämmitystä, että ulkona satoi jotain rännän kaltaista ja että taksit eivät tienneet paikan ainoan miellyttävän kuuloisen ravintolan sijaintia, emme olleet yhtään sen paremmalla tuulella. Päin vastoin. Kylmissämme vitutuksen kourissa päätimme melkein, että otamme heti seuraavana aamuna bussin pois siitä helvetistä ja ensimmäisen junan johonkin etelän lämpöön. 

Noh, onneksi emme kuitenkaan lähteneet pois käymättä itse kansallispuistossa, vaikka mieli tekikin. Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen puimme päälle kaikki mahdolliset vaattemme ja suuntasimme harmaan pilviseen ja sumuiseen kansallispuistoon tuhansien muiden turistien tavoin. Uskomatonta miten kiinalaisia onkin niin paljon. Talvellakin tuhansia ja tuhansia, kesällä niin paljon, että puiston suosituimmissa kohteissa pääsee tuskin liikkumaan kaikelta jonottamiselta. Mikään Nuuksio tämä puisto tarkasti merkittyine kohteineen, turistibussikuljetuksineen kohteelta toiselle ja laudoitettuine kävelyreitteineen ei ollut, mutta vaikka Kiinan kansallispuistojen tarkasti säädelty tunnelma ei meitä kiehdokaan, oli Jiuzhaigou kauneudessaan niin mieleenpainuva, että annamme anteeksi kaiken turistikrääsän tuputuksen, tarkat kävelyohjeet bussipysäkiltä toiselle ja sadat muut turistit jotka kätevästi pysähtyvät jokaiseen mahdolliseen kohtaan ottamaan kuvia itsestään ja toisistaan. Upeat peilimäiset järvet, vesiputoukset ja sinisen turkooseina hohkaavat uskomattoman puhtaat lammet tekivät paikasta satumaisen.

Ja tämän postaamme nyt sieltä etelän lämmöstä, Hong Kongista. ;)

Tehokkaat siivoojat pitivät reitit puhtaina syksyn lehdistä ja neulasista...