lauantai 27. lokakuuta 2012

Peking

Peking on merkittävä kaupunki monella tapaa. Kaupunki on täynnä upeita nähtävyyksiä ja historiallisesti merkittäviä paikkoja. Toisaalta Pekingistä käsin johdetaan yhtä nykymaailman suurimmista talouksista - erikoista sensuuristaan ja demokratian puutteestaan tunnettua kommunistista valtiota. Pekingiä voi pitää myös yhtenä Aasian kulttuuripääkaupungeista ja ehdottomasti Kiinan ruokakulttuuripääkaupunkina, sillä Pekingissä on helpointa kokea Kiinan monimuotoinen ruokakulttuuri yhdessä kaupungissa.

Ensimmäinen ajatuksemme Pekingistä oli varmasti hengästyminen. Hengästyminen suuruudesta, vauhdista, liikenteestä, äänistä, hajuista ja kaikesta hulinasta, jota oli ympärillämme. Kaupunki loistaa punaista valoa ja täyttyy pyörien kelloista, huudoista ja autojen torvista. Kaduilla leijuu hyviä ja huonoja hajuja. Ja kaikkialla on paljon kiinalaisia. Yllättäen Peking ei kuitenkaan tuntunut niin kaaottiselta kuin olimme kuvitelleet. Metrot eivät ole tupaten täynnä, rauhallisiakin paikkoja löytyy ja välillä ihmiset toimivat ihan järkevästi tai jonottavat oikein.

Liikennettä Pekingissä on paljon, sillä viime aikoina autojen määrä kaupungissa on noussut räjähdysmäisesti. Autojen määrästä huolimatta Pekingissä on edelleen vahva aasialaisen vekkuli liikennekulttuuri. Leveiden autoteiden kyljessä on leveitä pyöräteitä ja pyöriä ohjataan omilla pyöräliikennevaloilla. Ja hyvä niin, koska kevyttä liikennettä on paljon. Pyörien, skoottereiden ja mopojen lisäksi liikenteessä on kaikenlaisia välimuotoja, virityksiä ja erikoisia ratkaisuja. Kevyen liikenteen väyliä ajaa pyörät, sähköpyörät, peräkärryjä tai lavoja vetävät pyörät ja mopot, mopoautot, kaikenlaiset skootterit ja pyörillä liikkuvat eriskummalliset myyntitiskit. On hyvä, että kevyen liikenteen väyliä on paljon. On huono, että usein kevyen liikenteen väylät ovat täynnä kävelijöitä, parkkeerattuja autoja tai oikeastaan mitä tahansa, mikä estää väylällä liikkumisen, jolloin kaikki kevyt liikenne suuntaa autojen joukkoon. Olemme käyttäneet kolme ihanaa päivää ympäri Pekingiä pyöräillen, sillä pyörillä Pekingiin tutustuminen on aivan uskomattoman hauskaa. Välillä pyörällä liikkuminen hirvittää, mutta hienojakin hetkiä on: esimerkiksi kymmenkaistaisen tien ylittäminen pyöräilijälaumassa kaikkiin suuntiin kääntyileviä autoja väistelleen saa adrenaliinit nousemaan mukavasti. Paikallisten pyöräilijöiden joukossa on helppo liikkua ja lähes aina auton ja itsensä väliin saa "suojamuuriksi" pari paikallista pyöräilijää.

Vietimme Pekingissä reilun viikon ja joka päivälle riitti ehdottomasti tekemistä. Paljon jäi tekemättäkin. Kun saavuimme kaupunkiin, kaupunki oli edellisen päivän sateen jäljiltä vilpoisen raikas. Pyöräilimme pitkin Pekingin suuria katuja ja pieniä kujia, joille kiinan kielinen sana on hutong. Hutong on Pekingin juttu ja pienillä kujilla on kiva kuljeskella, joskin kuuluisimmat hutongit ovat auttamattoman turistoituneita. Löysimme raikkaita rauhallisia puistoalueita kiireisien katujen ulkopuolelta ja ihmettelimme, miten miellyttävältä Peking tuntui. Seuraavana päivänä iskivät saasteet. Ilma muuttui sakeaksi ja välillä tuntui jopa maistuvan pahalle. Puistoalueet eivät enää tuntuneet niin viehättäviltä, kun ilman harmaus sumensi värit. Ensimmäisen päivän väriloiston jälkeen toisen päivän harmaus tuntui masentavalle. Mutta siihenkin tottui. Ja kun saapui seuraava sateinen ja tuulinen päivä, iloitsimme, sillä tiesimme, että sateista päivää seuraa kirkkaampi ja saasteettomampi päivä. Sellainen, jossa aurinko oikeasti paistaa kirkkaalta pilvettömältä taivaalta eikä vain loista himmeänä pilvettömältä saastepilven peittämältä taivaalta. Peking on saasteisin kaupunki, jossa olemme toistaiseksi olleet, emmekä kyllä paljoa pysty nauttimaan ulkonaolosta saasteisina päivinä.

Pekingin kuuluisimmista nähtävyyksistä mieleenpainuvimpia oli Tiananmenin aukio kokonsa ja kommunistisen pröystäilynsä vuoksi. Aukiolle mennessä kaikki laukut läpivalaistiin ja aukiolla oli paljon vartijoita ja sotilaita jotka tärkeän näköisinä tahtimarssivat ympäriinsä. Aukio on todella iso - huhujen mukaan aukiolle mahtuu miljoona kiinalaista. Yritimme katseella mittailla aukiota ja sanoisimme, että ne miljoona kiinalaista ovat aukiolla aika ahtaasti jos ovat ollenkaan. Aukiota reunustavat hallintorakennukset ja suuret portit. Aukiosta tuli vahvasti mieleen Moskovan Punainen tori. Maon mausoleumi oli prameampi kuin Leninin, mutta palvottuina henkilöinä näissä kahdessa on paljon samaa. Vastaavasti Punaisen torin laidalta kremlistä löytyy Venäjän hallinto ja tori itsessään uhkuu samanlaista kommunismin riemuvoittoa kuin Tiananmenin aukiokin. Kiina vain elää edelleen kommunistista aikaansa, Venäjällä kommunistisissa muistomerkeissä on enemmän historian siipien havinaa. Rauhaa lukemattomien turistien kansoittamalla Taivaallisen rauhan aukiolla ei juurikaan ollut.

Viihdyimme Pekingissä myös kuuluisissa temppeleissä, etenkin buddhalaisessa Lama-temppelissä ja sen vieressä sijaitsevassa kunfutselaistemppelissä. Tunnelma temppeleissä oli miellyttävän rauhallinen verrattuna muuhun hulinaan ja näissä kooltaan vähän vaatimattomammissa temppeleissä kiinalaisten turistien kaikki paikat täyttäviä matkaryhmiä oli hillitymmin. Täällä ryhmämatkaperinteeseen kuuluu valitettavasti oppaan jatkuva selostus mikrofoniin, joten suosituimmissa nähtävyyksissä oppaiden kaiutetun päällekkäisen selostuksen aiheuttama melu on huomattavaa. Kiinan muuri, joka sijaitsee tunnin bussimatkan päässä Pekingistä on tietenkin Pekingin must. Koska Ainolla on ollut viime aikoina ikäviä jalkavaivoja, jouduimme valitsemaan vähiten kävelemistä sisältävän eli siis kaikkein suosituimman pätkän muuria, Badalingin. Valitsimme myös halvimman kulkupelin eli lähinnä kiinalaisille turisteille suunnatun bussikuljetuksen. Bussin löytäminen ja bussiin nousu jää mieleen hulluna kokemuksena, jossa kymmenet kiinalaiset bussityöntekijät huutavat kohteiden nimiä ja käytännössä työntävät meidät bussiin heti kun saamme sanotuksi minne olemme menossa. Kyyti itsessään oli mukava, selkeästi hostellin myymiä kierroksia edullisempi ja sisälsi informatiivisen tietoiskun, josta emme tietenkään ymmärtäneet mitään, koska olimme ainoat ei-kiinalaiset bussissa. Nämä kyydit olivat myös meidän mielestämme ulkomaalaisten turistien suosimia valmiskierroksia mukavampia, koska meitä ei oltu sidottu yhden bussin aikatauluihin ja pysähdyskohteisiin, vaan pääsimme takaisin muurilta silloin kun itse halusimme. Reissu oli kaikin puolin ihan onnistunut, ja muuri oli hienoa nähdä, vaikka se kuhisikin turisteja. Luonnonläheisemmän muurillavaelluskokemuksen olisi saanut varmasti jossain muualla.

Matkantekomme on tosiaan hieman vaikeutunut Japanin jälkeen Ainon jalkavaivojen takia. Vaiva on hieman samanlainen, kuin Hannun taannoinen jalkapohjien tulehdus, mutta huomattavasti lievempi. Vaiva alkoi Japanissa yhden vaelluspäivän jälkeen ja on jatkunut nyt reilut pari kuukautta. Hyvillä kengillä, levolla, hoidolla ja fysioterapeutin konsultoinnilla vaiva on kuitenkin aika pitkälle selätetty. Toivomme että jossain vaiheessa pääsisimme taas vaeltamaan, sitä ennen suosimme muita kulkuvälineitä. :) Muutenkin olemme pysyneet kohtuullisen terveinä viime aikoina, mitä nyt Hannu sai reissun ensimmäisen kunnon ruokamyrkytyksen pari päivää sitten. Aivan yhtäkkiä tavallisen päivän ja mukavan illan jälkeen alkoi äärimmäisen pitkä ja uneton yö, jonka Hannu vietti lähinnä vessassa oksentaen. Onneksi meillä sattui olemaan juuri silloin privahuone omalla vessalla. Olisi muuten ollut vielä inhottavampaa rampata dormin yläpunkasta tunnin välein laattaamaan. Ja sitten seuraavan päivän aikana homma meni ohi. Ei tiedetä oikein mistä tuli, eikä Aino saanut mitään oireita.

Olemme tänään lähdössä Pekingistä. Yritimme pitkään järjestää matkaa Tiibetiin, mutta taidamme joutua viimein myöntämään tappiomme. Kiinan viisaan ja vittuimaisen hallituksen politiikka nimittäin pysyy toistaiseksi muuttumattomana ja Tiibetiin matkustaakseen tarvitaan viiden samaa kansalaisuutta olevan henkilön ryhmä. Löysimme netin avulla kaksi muuta saman ongelman kanssa painivaa suomalaista, mutta neljälle lupia ei heltiä. Saimme myös alustavan tiedon, että lupakäytännöt hellittävät marraskuun lopussa kunhan Kiinan hallitus on vaihtunut, mutta valitettavasti emme jaksa roikkua Kiinassa seuraavaa kuukautta ja tapella viisuminpidennyksien kanssa. Tiibet jäi siis haaveeksi ja päätimme suunnata hitaasti ja varmasti kohti etelää ja Thaimaata, josta lennämme kotiin 31.12. Olemme järjestäneet Plan-järjestön kautta Plan-kummilapsemme kanssa tapaamisen 6.11. ja odotamme lapsen kotiseudun ja kylän näkemistä innolla. Toistaalta avustuskohteelleen on hauska saada kasvot ja puitteet, toisaalta taas tapaamisen kautta pääsemme kokemaan hyvin aitoa kiinalaista elämää maaseudulla, kun vietämme päivän perheen vieraina. Mielenkiintoista on myös päästä tutustumaan avustusjärjestön kenttätyöhön. Kummilapsi asuu Xi'anin lähellä, joten seuraavan viikon aikana matkustelemme hiljakseen lähinnä pikkukaupunkeja pitkin kohti Xi'ania. Matkan varrella Shaanxin maakunnassa käymme ainakin yhdellä buddhalaisella temppelivuorella ja pienessä kaupungissa, jonka hyvin säilyneellä vanhalla kaupungilla on tarpeeksi historiallista arvoa päästäkseen UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Xi'anissa pitänee moikata terracottasotureita. Paljon hauskaa siis ja jännääkin. Jännä alkaa tulevasta junamatkasta: istumapaikoilla junassa klo 22-05 ja aamulla pitäisi selvitä bussilla eteenpäin kohti temppelivuorta. Nettiyhteydet Kiinasta ovat sen verran heikkoja, että kuvien lataaminen blogiin on hankalaa. Saatte kunnon kuvapaketin kun seuraavan kerran päästään hyvien yhteyksien päähän.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Etelä-Korea - Pusan ja Soul

Kolme kuukautta Tokiossa vietettyämme Koreaa ja etenkin Soulia vertaa pakostakin Tokioon ja Japaniin. Soul on kaupunkina suunnilleen samassa kokoluokassa kuin Tokiokin. Kaupungin väkiluku on n. 12 miljoonaa ja metroalueen väkiluku parinkymmenen miljoonan yläpuolella. Soulissa ei kuitenkaan ollut samanlaista tiivistä jättisuuren kaupungin tunnelmaa, mitä Tokiossa loivat esim. kapeat tiet, ilmassa kulkevat valtatiet ja tilanpuute lähes kaikkialla. Soulissa ravintolat olivat isompia ja tiet leveämpiä ja maanpinnalla kulkevia. Kaupungin silhuettia hallitsivat pilvenpiirtäjärykelmät, sillä varsinkin vähän kauempana ydinkeskustasta rakentaminen oli epätasaista ja pilvenpiirtäjät olivat usein parinkymmenen tornin ryppäissä.

Vietimme suurimman osan Korean aikaamme Pusanissa, joka on Korean eteläisellä rannikolla.
Hannu, punainen matto ja Pusanin elokuvakeskus.
Pusanissa sattui olemaan käynnissä yhdet Aasian merkittävimmistä filmifestivaaleista, joten varailimme lippuja satunnaisesti kaikkiin elokuviin, jotka eivät olleet vielä loppuunmyytyjä.Huomasimme, että kaikki elokuvat olivat aika laadukkaita. Elokuvajuhlilla vierailu siis kannatti! Yhtenä tärppinä festareilta voisi suositella austraalialaista elokuvaa The Sapphires, joka kuvaa neljän aboriginaalitytön yhtyeen esiintymistä Vietnamissa Vietnamin sodan aikaan. http://www.imdb.com/title/tt1673697/ Elokuva oli hyvin tehty ja mielenkiintoinen ja toisaalta ihana hyvän olon elokuva :) Elokuvien lisäksi Pusan tarjosi meille rentoutumista ja mukavuutta. Vietimme aikaa syksyisillä rannoilla ja kävimme kerran ihanassa, mutta silti siedettävän hintaisessa kylpylässä. Elokuvafestareista huolimatta länsimaalaisia turisteja oli yllättävän vähän. Vietimme yhdeksän yötä miellyttävässä hostellissa lähes ainoina vieraina

Olemme tottuneet pitämään itseämme jo aikamoisina konkareina, mitä joukkoliikenteeseen tulee. Metrolla liikkuminen suurkaupungeissa on todella yksinkertaista ja usein varsinkin Tokion kaltaisten kaupunkien joukkoliikennettä on ollut helppo ymmärtää. Soulissa jäimme kuitenkin kakkosiksi paikallisbussille. Nappasimme satunnaisen oikeaan suuntaan kulkevan bussin tavoitteenamme edetä suurta katua vähän nopeammin kohti joenrantaa, jonne oli vähän liian pitkä matka käveltäväksi. Bussistahan voi aina hypätä pois, jos se kääntyy väärään suuntaan. Vai voiko? Bussi ajoi mukavasti juuri sinne, minne halusimme ja kun joki ilmestyi näköpiiriin painoimme stop-nappia. Seuraava bussipysäkki vain sattui olemaan puolen tunnin ajomatkan ja noin 30 kilometrin päässä, joten istuimme pitkään hämmentyneinä matkaansa itsepintaisesti jatkavassa bussissa ja ihmettelimme, milloinkohan oikein pääsemme ulos. Lopulta päättelimme, että kyseessä oli jokin pikavuoro Soulin keskusta-alueelta metroalueeseen kuuluvaan viereiseen kaupunkiin. Noh, takaisin pääsi metrolla ja matkakin oli mukava, koska bussi kulki suurimmaksi osaksi kaunista joenvarsivaltatietä pitkin.
Pusanista Souliin matkustimme luksusbussilla, joka oli käytännössä halvin vaihtoehto.





Koreassa on tavallista, että ravintolassa grillataan lihat i
Koreasta tulemme muistamaan parhaiten ruuan. Korealaiselle ruualle tyypillistä on grilliruoka ja grilliruualle tyypillistä itse grillaaminen. Koreassa ruuan ohelle saa yleensä monta erilaista kuppia lisäkkeitä ja mausteita. Barbeque-ruokaa tilatessa pöytään saa raa'an lihan ja grillipihdit  - ja tietenkin grillin. Viereisessä kuvassa grillailemme suussasulavaa sirloin-lihaa. Jos joku muuten tietää miten sirloin suomennetaan, niin kertokaa! Tiesimme, että Etelä-Koreassa käytetään enemmän alkoholia kuin muissa Aasian maissa, mutta yllätyimme silti. Kaikissa Barbeque-paikoissa pöytiin tuotiin vakiona shottilasit, joista juotiin Shochu-nimistä
laimeaa viinaa. Kaikkialla tunnuttiin juovan samaa merkkiä, jossa alkoholia oli 19 % ja joka maistui lähinnä vedellä leikatulta kossulta. Shochua tilattiin 0,33 litran pulloissa, jolloin yksi pullo vastasi alkoholimäärältään noin neljää olutta. Pullojen määrä yllätti: useissa pöydissä aterian loppupuolella oli pari tyhjää shochupulloa syöjää kohden. Meille on jäänyt arvoitukseksi, miten Etelä-Korealaiset kestävät alkoholia niin paljon naapureitaan paremmin. Japanissahan porukka tuli aikamoiseen tuiskeeseen parista bissestä.

Ruokatori Koreassa.
Koreassa kaikkien aterioiden kyljessä tulee tyypillisesti liuta pieniä lisukkeita ja mausteita.
Pilvenpiirtäjiä pilvenpiirtäjissä.
Soulista lähdimme Pekingiin lautalla, jonka matka-aika on 24 tuntia. Vuorokauden aikana ehtii hyvin rauhoittua ja kerätä intoa kohdata uusi maa ja uusi suurkaupunki. Lautalla oli paljon kiinalaisia, vähän korealaisia ja yksi kanadalainen matkustaja, jonka kanssa söimme lounasta ja illallista. Ulkomaalaisia ei tällä lautalla varmaankaan usein kulje: henkilökunta ei puhu englantia, mitään informaatiota ei ole englanniksi ja meitä tuijotetaan kuin kummajaisia. Loogisesti ravintoloissa maksetaan Korean valuutalla woneilla, mutta kaupoissa kelpaavat vain Kiinan yuanit. Eikä laivalla ole valuutanvaihtoa. Mutta mitäpä me oltaisiin tehty taxfree-kauppojen karkeilla. Mielenkiintoisesti laivan lähtiessä Incheonin satamassa vietimme ensimmäisen tunnin kanavassa, jonka kautta pääsimme pois satamasta. Meille jäi mysteeriksi, miksi sataman vedenpinta haluttiin pitää merenpintaa korkeampana. Ehkä kyse oli suurista vuorovesivaihteluista tai liian matalasta satamasta.

Nyt rauhoitumme lautan hiljaisuudessa ja valmistaudumme huomiseen. Odotamme Pekingiä innolla ja Kiinan ajasta tulee varmasti hyvin mielenkiintoista ja jännittävää. 

Kaupungintalo Soulissa. Uusi ja vanha kohtaavat.

Soulin Han-joella on monta siltaa.



Ja lopuksi vielä pari kuvaa Japanista. Ennen kuin lennettiin Koreaan käväistiin Narassa. Siellä oli kaunista ja pyöriä, joita sai vuokrata :)
Narassa oli kaunista...
Ja pyöräileviä Hannuja...


lauantai 6. lokakuuta 2012

Ensivaikutelmia Koreasta

Saavuimme Etelä-Koreaan toissapäivänä illalla ja saapuessamme emme tienneet maasta paljoakaan. Vähän kuin Japani, pitkät työpäivät, runsas alkoholinkulutus, yksi viimeaikainen rap-hitti, taek won don ja Samsungin kotimaa. Eipä kovin paljoa siis.

Ensimmäisten kahden päivän jälkeen voimme todeta, että maa on vähemmän Japanin kaltainen kuin kuvittelimme. Japaniin verrattuna täällä on selkeästi halvempaa, epäsiistimpää ja noh, aasialaisempaa. Enemmän katukojuja, kodittomia, hyvin erilaista ruokaa (Tulista! Hyvää!), ihmisten tyyli on erilainen (vähemmän meikkiä, vähemmän korkokenkiä, vähemmän vaalennettuja hiuksia, vähemmän tyttömäisiä vaatteita) ja tytöt ovat keskimäärin vähän reitevämpiä. Jollain tavalla sotkuisemmat kadut ja välkkyvät, suuret, moniväriset valot saavat aikaan vähän likaisemman ja epäilyttävämmän yleistunnelman kuin Japanissa. Toisaalta täällä tuntuu olevan myos rennonpaa ja välittomämpää. Metroissa puhuminen on sallittua ja muutenkin kieltokylttejä on Japania vähemmän. Asiakaspalvelutilanteissa ihmisiltä puuttuvat japanilaiset kestohymyt ja monet kiitokset, anteeksipyynnöt ja muut toisteltavat fraasit, joten kokonaisvaikutelma on osittain tylympi ja toisaalta osittain välittomämpi. Pusan (3,6 M asukasta) on tietenkin paljon pienempi kaupunki kuin Tokio, joka meillä on Japanista päällimmäisena mielessä, joten osa eroista selittyy kaupunkien kooilla.

Lensimme Pusaniin, jotta saisimme levätä Japanin työrupeaman jälkeen ja tämän suhteen Pusan vaikuttaa oikein hyvältä kohteelta. Täällä on mukavia luontokohteita, joissa voi käyskennellä ja syksyisiä aurinkorantoja, jotka ovat tarpeeksi rauhallisia rentoutumiseen. Lisäksi hankimme lähes jokaiselle filmifestivaalipäivalle lippuja elokuviin, joten olemme menossa katsomaan ainakin indonesialaista, japanilaista, austraalialaista, brittiläistä ja afganistanilaista elokuvaa. Ihanaa vaihtelua Japanin tarjonnalle, joka koostui lähinnä kovimmista Hollywoodin toimintaleffoista.. :P Tiedossa on siis viikon verran lepoa, rauhoittumista ja (toivon mukaan) laatuleffoja.

Ainiin ja se ainoa asia, joka on viimeaikoina Etelä-Koreasta ollut paljon esilla, on täällä yllättäen ihan todella paljon esillä... :P Ensimmäisen vuorokauden aikana kuulimme Gangnam stylen vähintään kolme kertaa ja näimme Psyn naaman vähintään kymmenessä eri mainosplakaatissa mainostaen kaiken maailman esineitä ja asioita. Tämä mainos bongattiin leffateatterissa...


tiistai 2. lokakuuta 2012

Ajatuksia Japanista

Me suuntaamme pian Etelä-Koreaan ja Kiinaan, mutta sitä ennen postaamme vielä muutamia yksityiskohtia ja ajatuksia kolmen kuukauden kotimaastamme, Japanista. Siispä asioita Japanista:

(Edit: Tämä teksti kuvastaa paljon sitä, miten Japani on meille näyttäytynyt, heijastuu siihen, millaisissa opiskelijayhteisöissä olemme kesämme viettäneet ja mitä ihmiset ovat meille jutelleet. Joku toinen varmasti näkee maan aivan toisin :))

Kiotossa joukko paikallisia opiskelijoita tarjoutui opastamaan meitä temppelissä
Ruoka

Japanilainen ruoka on hyvin omalaatuista. Siihen vaikuttaa vahvasti maantiede: Japani on erillään naapureistaan ja suurin osa sen pinta-alasta on maanviljelyyn kelpaamatonta vuoristoa, eikä äärimmäisen korkea väestötiheys helpota tilannetta. Täten oikeastaan ainoat kohtuuhintaiset asiat ruokakaupassa ovat riisi, kana, porsaanliha, jotkut harvat kasvikset sekä soijatuotteet, joita muuten sitten riittää: on soijakastiketta, monenlaista tofua, misoa, papuja, pavunituja ja erinäköisiä mausteseoksia. Hedelmät ja vihannekset ja kaikki muukin, joka tuodaan ulkomailta, on ihan häkellyttävän kallista. Houkuttelevimmat tarjoukset sisälsi mm. neljä omenaa seitsemällä eurolla tai yhden viinirypäletertun 20 eurolla. Onneksi halpojakin kasviksia löytyi jonkun verran: mm. pienet kurpitsat, munakoisot, pavunidut, vihreät paprikat, kaalit ja sipulit muodostivatkin riisin, possun ja kanan ohella 95% kotona laitetuista aterioistamme.

Ravintoloissa ruoka on yllättävän halpaa kaupan hintoihin verrattuna: alle kymmenellä eurolla söi monessa paikassa oikein mukavasti, vaikka tietysti hintahaitarin yläpäässä on huomattavasti Suomea kalliimpaa. Ravintolat ovat melko pieniä ja kukin tarjosi pääasiassa yhdentyyppistä ruokaa, esimerkiksi sushia, ramenia (kiinalaisia nuudeleita), yakitoreja (vartaita), udonia ja sobaa (japanilaisia nuudeleita), pihviä tai tempuraa (erilaisia uppopaistettuja asioita). Tokiossa on myös paljon ulkomaalaisia ravintoloita, jotka erityisesti loppua kohden olivat meidän suosiossamme. Tyypillistä japanilaisille ravintoloille oli myös itse kokkaaminen, joka oli yleisintä barbeque-paikoissa, joissa eteensä sai lihat ja grillin. Mieleenpainuvin yksittäinen ruokakokemus oli ehdottomasti uskomattoman suussasulava naudanliha. Kyseinen liha oli jalostettu sisältämään paljon rasvaa lihan joukkoon, siten että raaka liha oli valkoraidallista ja kypsennetty liha soijakastikkeeseen dipattuna aivan täydellisen makuista. Sirloin-lihaksi kutsuttu liha oli myös äärettömän kallista, joten paljoa emme sillä herkutelleet. Myös esim kalatorilta ostettu äärimmäisen tuore sushi oli mieleenpainuvaa, samoin kuin isot raamenkulholliset pienessä raamenravintolassa, jonka omistajan kanssa Hannu testasi kaiken oppimansa japanin. Yleisesti ottaen japanilainen ruoka oli lähes poikkeuksetta hyvää, mutta paljon soijaa sisältävä makumaailma muuttui jossain vaiheessa vähän yksitoikkoiseksi. Parista jutusta emme tosin tykänneet: raa'an kananmunan käyttö, esim lisääminen kylmiin nuudeleihin ja käyttäminen dippikastikkeena, kuten sukiyakissa (hyvä liha dipataan raakaan kananmunaan ennen syömistä) ja japanilaiset pikkelsöidyt vihannekset eli tsukemonot. Pikkelssöityjä vihanneksia tuli lähes kaikkien aterioiden lisäkkeinä ja kyseisiä vihanneksia kuvaa hyvin se, että usein etikan ja soijan maun ja kummallisen narskuvan rakenteen alta oli mahdotonta erottaa, mikä vihannes oli kyseessä.

Siisteys, vessat ja japanilaisten hygieenisyys

Mitä kaikkea voit tehdä vessassa?

Japanilaiset vessat ovat aina siistejä. Myös ilmaisvessat kadulla ja metroasemilla. En muista, että vessat olisivat juuri koskaan edes haisseet pahalle. Perinteinen japanilainen vessa ei ole länsimaalainen istuttava pönttö vaan kyykkyvessa, joita on edelleen paljon Japanissa. Tajusimme jossain vaiheessa, että japanilainen kyykkyvessa ei ole täysin verrattavissa ns. reikä lattiassa tyyppiseen vessaan, joita vaikkapa Venäjältä löytyy paljon. Japanilaisen kyykkyvessan tarkoitus on nimittäin hygieenisyys, koska vessanpönttöön ei tarvitse koskea. Länsimaalaiset vessat yleistyvät kuitenkin huimaa vauhtia ja hygieenisyyden tarpeesta kertoo se, että kaikissa vessoissa on aina desinfiointiaineautomaatti ja ohjeet vessanpöntön desinfiointiin ennen istumista. Usein vessoissa on myös liikesensori, jonka edessä kättä pitämällä saat laskettua pöntön renkaan koskematta itse renkaaseen (tai mihinkään muuhunkaan). Usein vastaavia tunnistimia on myös vessaa huuhdellessa tai roskista avatessa. Japanilaisissa vessoissa on usein myös erilaisia pyllynpesuominaisuuksia ja muita käsittämättömiä nappeja, joista ei ota selvää. Usein vessoista löytyy myös "huuhteluääni" -painike, josta saat kuuluville huuhteluäänen, ettei kukaan kuule vessakäyntisi yksityiskohtia. Huuhteluäänen käyttö on itse asiassa erittäin suosittua esim. Ainon yliopistolla, joten kaipa japanilaiset ovat vain todella häveliäitä vessassakävijöitä. Koko japanilainen kulttuuri on siistiä ja hygieenistä. Tokiossa ei ole juurikaan roskiksia, mutta missään ei näy roskia, koska ihmiset vievät roskat koteihinsa. Jos japanilainen sairastuu, hän laittaa heti hengityssuojaimen, ettei tartuttaisi muita. Peseytyminen on huolellista, kuten voi huomata kylpylöissä tai japanilaisten hotellien yhteisissä pesutiloissa. Metroissa ei juuri syödä tai juoda, jotta vältettäisiin roskaaminen. Ihmiset ovat häkellyttävän siistejä ja häveliäitä. Aino hämmentyi, kun osti tampooneja, ja huomasi että japanilaisen häveliäisyyden mukaisesti ostos käärittiin kassalla ensin paperipussiin ja sitten vielä omaan muovipussiinsa ennen kuin sen saattoi pakata muiden ostosten kanssa samaan pussiin...


Äänet

Vaikka japanilaiset ihmiset stereotypioiden mukaan ovat hiljaisia ja vanha japanilainen kulttuuri harmonista ja kaunista, on jokapäiväinen elämä Tokiossa täynnä mitä eriskummallisimpia ääniä. Esimerkiksi kaduilla silloin tällöin ajelevat autot, josta lakonisella äänellä kuulutetaan jotain. Eivät vaikuta mainoksilta, kulkevat silloin tällöin asuntomme ohi, esim jos yritämme aamulla nukkua pitkään. Tai roska-autot, joiden kaiuttimista kuuluu roska-autoteema. Ja liikennevalot, jotka välillä soittavat kahta teemaa, yhtä iloista ja yhtä surullista, välillä soittavat linnunlaulua ja joskus tyytytvät myös tavallisempiin piipityksiin. Ja linnunlaulua voi kuulla myös metroasemilla. Toisaalta metroasemat soittavat myös metrolinojille ominaisia biisejä, jotka ilmoittavat ovien sulkeutumisesta. Ja niiden jälkeen kuuluu tietenkin myös varoitusääni - musiikki vain ilmoittaa, että ovet aikovat pian sulkeutua. Ja aina välillä ilman täyttää joka kulman takana sijaitsevista pelihalleista raikuva huuto ja meteli. Oma lukunsa ovat kaupat: Kun kauppaan, ihan mihin tahansa kauppaan, astuu sisään, ilmassa raikuvat "astukaa sisään" huudot, jotka helposti säikäyttäisivät asiakkaan vähän huonompana päivänä takaisin ulos. Kaupoissa kauppiaat huutavat jatkuvasti tarjouksia ja esimerkiksi vaatekauppojen edessä myyjät haalivat megafonien kanssa asiakkaita. Jos kauppiaat eivät itse ehti huutamaan, on huuto korvattu mankoilla, jotka on sijoitettu tuotteiden joukkoon, ja joista soitetaan kullekin tuotteelle omaa mainostaan. Ja kaiken kruunaa muutamille kauppaketjuille, kuten Family Martille tai Lawsonille ominaiset äänet: Family Mart -teema soi kaupassa jatkuvasti huomattavalla volyymillä, ja soi päässä vielä kuukausia Japanista lähdön jälkeenkin, Lawson -kaupoissa taas äänimaailmaa hallitsi uskomattoman ärsyttävä jatkuva ovikellon kaltainen piippaus. Kaiken kaikkiaan kolmesta kuukaudesta Tokiossa jäi päähän soimaan yhtä jos toista piipitystä ja musiikkia ja teemaa, jotka yhdistää kaikenlaisiin arkisiin tilanteisiin.

Japanilaisen elämä

Olemme kolmen kuukauden aikana tehneet monia pieniä ja suuria havaintoja tavallisten japanilaisten ihmisten elämästä. Japanissa vallitsevat edelleen tiukat sukupuoliroolit, jotka näkyvät jo lapsilla, sillä tyttöjen koulupuku on poikkeuksetta hame ja poikien housut. Säännelty pukeutuminen jatkuu läpi elämän, sillä yritysmaailmassa naisten työasu on poikkeuksetta jakkupuku hameella ja miesten työasu on puku. Naiset jättäytyvät tyypillisesti työelämästä pois lapsien syntymän aikoihin, ja monet meidän ikäiset tytöt pohtivat, voisiko työnteon ja perhe-elämän yhdistäminen olla mitenkään mahdollista. Kovin mahdollista se ei tällä hetkellä tunnu olevan. Japanilaisen ihmisen elämän voi jakaa erilaisiin vaiheisiin, kuten opiskeluun, työnhakuun, puolison etsintään ja työntekoon. Niin, puolison etsintä on ihan oikeasti vaihe japanilaisen elämässä (ainakin joidenkin japanilaisten, vaikka nämäkin käytännöt varmasti länsimaalaistuvat koko ajan ja yhä useampi löytää puolison "luonnollisesti"). Yliopisto-opiskelijat eivät useinkaan seurustele, ainakaan vakavasti. Kaikki aika menee opiskeluun, kun töitä tehdään kymmenen tuntia päivässä ja kuusi päivää viikossa. Kuulimme, että seurustelukumppanin hankkiminen on usein liian vaivalloista. Jossain vaiheessa japanilaiset kuitenkin päättävät hankkia seurustelukumppanin ja tällaisessa vaiheessa oleviin naisiin viitataa termillä "lihansyöjä". Houkuttelevaa? Ei ihme että japanilaiset naiset pariutuvat vähemmän ja vähemmän ja lapsiluku laskee jatkuvasti. Yliopisto-opintojen loppuvaiheeseen sijoittuu työnhakuvaihe, ns. job hunting season. Osa Ainon ryhmän opiskelijoista opiskeli enään vain puolipäiväisesti ja vietti toisen puolen päivästä puvuissa ja jakkupuvuissa työhaastatteluja kiertäen. Työnhakuvaihe saattaa kestää jopa 1,5 vuotta. Saatuun työpaikkaan sitoudutaan yleensä tiiviisti, tai ainakin miehet sitoutuvat. Naiset jättäytyvät muutaman vuoden työskentelyn jälkeen kotiin - jos haluavat lapsia siis. Naisiin kohdistuvat seksuaalinen häirintä työpaikoilla ja metroissa on puheiden mukaan yleistä, vaikkei se meille juuri näkynytkään. Metroissa oli tosin ruuhka-aikaan "vain naisille" vaunuja ja elokuvateattereissa kiellettiin soivien puhelinten ja videokuvaamisen lisäksi myös vierustoverin ahdistelu. Niinpä.

Japanin kauneus

Japani on aivan uskomattoman kaunis maa. Luonto on kaunista. Puutarhat ja temppelit ovat kauniita. Ruoka on aina ihanasti aseteltu. Kukka-asetelmat, rakennukset ja ihmiset, kaikki kauniita. Japanilaista on kyky asettaa ihmisen tekemä ja luonnollinen harmonisesti vierekkäin ja kyky luoda pienillä yksityiskohdilla kauniita kokonaisuuksia. Usein japanilainen kauneus on rauhallista ja antaa mielen levätä. Japanilaiset naiset ovat nukkemaisen viehättäviä. Kauneusihanteesiin kuuluvat suuret silmät ja nukkemaiset kasvot punaisine poskineen, ja pukeutumisen kestosuosikkeja ovat polvisukat ja miniminihameet. Japanilaiset naiset pukeutuvat pitsiin ja kaikkeen tyttömäiseen. Ympäri maailmaa nuorta pidetään kauniina, mutta Japanissa sekä kaunis että seksikäs tuntuvat olevan hyvin nuoria, pieniä ja lapsekkaita. Alusvaatemallit näyttävät usein alaikäisiltä ja tyttöbändit, joiden fanit ovat keski-ikäisiä miehiä, koostuvat 12- 21-vuotiaista tytöistä. Japanissa myöskin lapsipornon hallussapito on laillista ja uutisten mukaan yleistyvää, kirjakaupoista saa "junior idol" -kirjoja, joissa lapset ja teini-ikäiset poseeraavat bikineissä/alusvaatteissa (Esim tämä Kinokuniyan sivu ) ja sarjakuvissa lapsiin liittyvät eroottissävytteiset kuvat ovat oma alalajinsa... Kokonaisuutena Japani on aivan uskomattoman kaunis maa, mutta aina välillä silmille lävähtää jotain äärimmäisen häiritsevää.

Kaiken kaikkiaan Japani on ollut meille ihan uskomaton kokemus. Jäämme ihan varmasti kaipaamaan Japania ja haluamme joskus palata maahan uudestaan, mutta ei Japaniin kuitenkaan ehkä asumaan haluaisi pysyvästi muuttaa.


Ikebanaa palatsissa


Tehtiin viuhkat IAESTE-tapahtumassa.

Saketynnyreitä.


Hiekkataidetta Kiotossa.

Kultainen temppeli Kiotossa.







On the road again...
...Just can't wait to get on the road again...