Elämää Cambridgessa ja Labor Day Weekend

Middelsex Fells Reservation - Luontokohde n. 10 km päässä kotoa. Boston näkyi.

Pari viikkoa hurahtanut ohi hurjalla nopeudella. Syyskuu alkoi ja opiskelijat palasivat. Joka puolella ihmiset muuttivat ja niin muutimme mekin. Pääsimme viikko sitten uuteen asuntoon ja aika nopeasti saimme asunnon mukavaan asumiskuntoon. Kämppähän oli suurimmaksi osaksi kalustettu, joten pärjäsimme hyvin vähillä ostoksilla, mikä ilahdutti melkoisesti. Suurin osa keittiötarvikkeistakin löytyi joko kirppareilta, tuli asunnon mukana tai paketissa, jonka eräät tutut olivat meille tänne jättäneet saapumistamme odottamaan. Asettuminen kävi siis sutjakkaasti ja kotikin alkaa näyttää pikkuhiljaa kodilta.

Hannun työt ovat lähteneet käyntiin vauhdikkaasti - töihin mentiin melkein heti maahan saavuttuamme ja nyt uudet projektit ovat jo vauhdissa. Ainon tutustuminen paikalliseen elämään on alkanut MIT:n erittäin aktiivisesta Spouses&Partners järjestöstä, jolla on paljon viikottaisia tapaamisia erilaisten harrasteryhmien ja muiden tapahtumien muodossa. Järjestöltä on saanut myös vinkkejä mielenkiintoisten kurssien löytämiseen ja muun elämän järjestämiseen. Lisäksi, kun Aino tekee syksyn vielä etätöitä Suomeen, tekemistä tuntuu kyllä riittävän.

Asettumista uuteen kotiin: New York Times tilattu ja itsetehdyn ruisleivän leipomista kokeiltu. Ei muuten ollut mikään täysi katastrofi, tuo leipä siis, mutta koska meidän kaasu-uuni tuntuu toimivan suunnilleen yhtä paljon huoneen lämmittimenä kuin uunina, pitää toivoa että ilmat viilenevät nopeasti, että leivontakokeiluja voi jatkaa.

Muutenkin kaikenlaista touhua on ollut. Eilen täällä oli Labor Day, joka on kansallinen vapaapäivä. Nimensä mukaan päivä juhlistaa työväenliikettä, eli on osittain samaa perua vapun kanssa. Perinteisesti ihmiset tuntuvat juhlivan Labor Day Weekendiä lähinnä relaamalla, matkailemalla lähistölle luontokohteisiin, veneilemällä tai shoppailemalla (kaikki paikat ainakin pursuilivat Labor Day -alennusmyyntimainoksia). Jossain on kai jotain paraatejakin (ehkä?), mutta mitään suurta juhlallisuutta emme huomanneet. Pieniä tapahtumia tosin oli, kuten ilotulitus, jota menimme katsomaan Bostonin satama-alueelle.

Meidän viikonloppu kului lähimatkaillen. Perjantaina kävimme pyöräretkellä muutamien Hannun ryhmäläisten kanssa. Pyöräilimme historiallisten pikkukaupunkien Condordin ja Lexingtonin läpi, vierailimme maatilalla syömässä jäätelöä ja Walden Pond nimisellä lammella uimassa. Osan matkaa ajoimme erikseen kunnostetuilla pyöräteillä (Minuteman trail) ja osan pienten ja rauhallisten teiden varrella. Pyöräretkeilyä täällä helpottaa myös se, että pyörän saa ottaa ilmaiseksi paikallisjunaan ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Sunnuntaina lähdimme autoilemaan kymmenen muun Bostoniin sijoittuneen Fulbright-opiskelijan kanssa kohti Cape Codia. Niemimaa sijaitsee noin 100 km Bostonista etelään ja on huippusuosittu lomakohde täällä päin. Noin suurella porukalla reissaamisessa on aina omat haasteensa ja päivälle kertyi ihan kiitettävä määrä autossa istumista (Hannu pärjäsi hienosti toisen auton ratissa!), mutta kohde oli kieltämättä hieno ja ajattelimme palata sinne mahdollisesti pyörien kanssa vähän syksymmällä kun säät viilenevät ja turistit vähenevät. Kuulemma niemellä on kymmeniä kilometrejä hiekkadyynirantoja sivuavia pyöräteitä.

Labor Day viikonlopun ilotulituksia

Cape Cod

Hannu ja Falco, Cape Cod.

Cape Cod

Aurinkorannalla. Varmaan kesän eka ja vika kerta. Kuvassa satunnaisia Fulbrightereita.

 

Muutto Bostoniin ja kuinka kaikki järjestyi

Viikko sitten pakkasimme monet matkalaukut, rinkat ja polkupyörät mukaan ja lähdimme Bostoniin. Ensimmäisen viikon jälkeen voi tyytyväisenä sanoa:

Asunto - check
Pankkitili - check
Puhelinliittymät - check
Salijäsenyydet - check
Vakuutukset - check

Siispä on hyvin perusteltua huokaista helpotuksesta ja olla onnellinen että asiat ovat järjestyneet näinkin helposti, sillä tokihan tämä kaikki jännitti.

Uusi kotitalo.

Asunto jännitti eniten. Meillä on väliaikainen majoitus järjestettynä Airbnb:n kautta pariksi ensimmäiseksi viikoksi, 1.9. asti, ja kuumeinen asunnon etsiminen alkoi lähes heti perille päästyämme. Elo-syyskuun vaihde on kiireisimpiä aikoja vuokramarkkinoilla joka puolella, mutta Bostonissa ilmiö on huikea - opiskelijoiden, jatko-opiskelijoiden ja muiden lukuvuosia työskentelevien akateemisten määrää mitataan sadoissa tuhansissa. Elokuun puolivälissä kaikki parhaat ja halvimmat asunnot olivat varmasti jo menneet, mutta tilanne ei näyttänyt suinkaan toivottomalta. Vuokranantajilla tuntui olevan yhtälailla kiire päästä eroon viimeisistä asunnoistaan ennen lukuvuoden alkua. Otimme yhteyttä useisiin välittäjiin ja yksityisiin vuokranantajiin ja sovimme asuntonäyttöjä. Netissä ilmoitusten kahlaaminen oli rasittavaa ja välittäjien kanssa kommunikointi ärsyttävää, koska suurin osa ilmoitetuista asunnoista oli jo vuokrattu. Toisaalta myös meidän oma vaatimustasomme oli korkealla - toiveissa oli tiskikone ja edes jossain määrin moderni keittiö, pyykkikone, siistin oloinen asunto ja hyvä sijainti.

Onneksi taistelu vuokramarkkinoiden kanssa ei kestänyt kauaakaan ja jo kolmannen päivän päätteeksi löysimme kaipaamammme asunnon. Asunto on todella sympaattisella alueella, kooltaan meille sopiva ja parin kilometrin päässä MIT:sta. Seuraavan vuoden asumme siis Inman Streetilla, Cambridgessa. Meillä kävi hirveän hyvä tuuri, kun löysimme kalustetun asunnon. Keittiöstä löytyy tiskikone ja asunto on muutenkin remontoitu modernihkoksi. Talon muut asukkaat ovat kaikki joko MIT:n tai Harvardin jatko-opiskelijoita tai postdocceja. Ainoa toive, josta jouduimme luopumaan, oli pyykkikone huoneistossa. Se oli näemmä herkku, jota ei täällä päin löytynyt mistään kaksioista. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että pyykkikoneet löytyvät talon kellarista eikä tarvitse käydä pesemässä pyykkiä pesulassa, mikä sekin näyttää olevan täällä hyvin yleistä. 

Sijainti Cambridgessa on todella mukava, eikä Bostonin keskusta-alueillekaan ole matkaa montaa kilometriä. 

Ensimmäinen viikko on ollut KUUMA, mutta onneksi viime viikonloppuna rupesi vähän viilenemään ja tänäänkin lämpötila pysyttelee 25 asteen alapuolella. Jetlagi on vaivannut jonkin verran ja kuumuus ei ole helpottanut asiaa, mutta alamme olla sen kanssa pikkuhiljaa voiton puolella. Hannu lähti eilen aamulla Idahoon - kyllä, aivan toiselle puolelle maata - johonkin Fulbrightin järjestämään Gateway to US -seminaariin, jossa kerrotaan miten kohdata vieraita kulttuureita ja olla hyvä vaihto-opiskelija. Näkeepähän vähän erilaista osaa Yhdysvalloista ja tutustuu samalla muihin vaihtareihin. Varmasti ihan hyvä reissu.

Yleisesti ottaen asiat ovat lähteneet siis rullaamaan mukavasti. Pääsemme muuttamaan uuteen asuntoon viimeistään 1.9. ja siihen asti olemme ihan mielellämme tässä Airbnb-majoituksessa, kämppis on nimittäin mukava ja avulias. Salijäsenyydet järjestyivät MIT:n hulppealle kuntosalille, eikä Ainonkaan tarvinnut maksaa vuosijäsenyydestä kuin $220. Olemme hyvin iloisia siitä, että päätimme ottaa pyörät mukaan. Täällä on paljon pyöräkaistoja ja pitkät korttelit taittuvat pyörillä paljon nopeammin ja mukavammin kuin kävellen, vaikka on sanottava, että näin alkuun tämä Cambridgen alue vaikuttaa ihan miellyttävältä myös kävelijän näkökulmasta ja julkinen liikennekin on olemassa.

Yritämme muistaa kirjoitella kuulumisia tänne blogiin aina muutaman viikon välein, ja alussa ehkä vähän useamminkin jos asiaa tuntuu olevan enemmän. Kuulemiin!

Kotikatu. Suurin osa Cambridgea on vastaavaa sympaattista puutaloaluetta.

Muutamat hanhet saavat minkä tahansa kaupungin tuntumaan kotoisalta...

Kuvia ja tarinoita - osa 2

Kuntosalilla

Olen tykästynyt paikalliseen kuntosaliini ja italiaiseen kuntosalikulttuuriin. Salille on kiva mennä, kun niin työntekijät kuin muutkin liikkujan moikkailevat. Ihmiset tuntevat toisensa nimeltä ja niin salilla kuin jumppatunneillakin rupatellaan iloisesti. Myös aerobic-ohjaaja tuntee suurimman osan tunnilla kävijöistä nimeltä ja jos jonkun polvet eivät nouse tarpeeksi korkealle, ohjaaja on pian kannustamassa.Myös minulle jutellaan paljon, vaikka en italiaa juuri puhukaan. Jumppatuntien tädit ovat käyttäneet koko englanninkielen sanavarastonsa moneen kertaan kysellessään minulta kuulumisia. Salilla juttelen perjantaisin aina miehen kanssa, joka valittelee, että Italiassa ei pääse harjoittelemaan tarpeeksi englantia. Hauskaa!

Olen pannut merkille, että olen selkeästi paksummassa kunnossa kuin muut salilla ja aerobicissa kävijät. Ylipainoisia liikkujia ei ole tullut juurikaan vastaan. Italialaiset toden totta ovat WHO:n tilastojen mukaan kansana Euroopan hoikimmasta päästä, mutta ilmiö, jossa vain jo valmiiksi urheilulliset ihmiset uskaltautuvat salille, on harmillinen. Täällä tuntee kyllä helposti itsensä kohtuu isoksi.

Yliopiston ruokalassa

Kevät tulee! Maaliskuun alussa kevätkukat jo kukkii :)

Kuntoiluteemasta voisi siirtyä sulavasti ruokailuteemaan (molemmat ovat lähellä sydäntä, joten näihin tulee kiinnitettyä paljon huomiota). Kuten sanottua, italialaiset ovat Euroopan hoikimmasta päästä. Kun yliopiston ruokalassa olen seuraillut, mitä ihmiset täällä syövät, Suomen ravitsemus- ja ruokavaliotietoisuus tuntuu kaukaiselta. Italiassa lounaallakin tarjotaan tyypillisesti kaksi eri ruokalajia. Ensimmäinen ruokalaji on joko pasta tai risotto ja toinen ruokalaji on yleensä jokin lihan-, kanan- tai kalanpala lisäkkeenään joko perunaa tai kasviksia. Halutessaan kahden ruokalajin setin voi korvata pizzalla. Molempia ruokalajeja ei tietenkään ole pakko ottaa, joskin annoskoot on suunniteltu niin, että kaksi ruokalajia lounaalla ei ihmistä täysin tukkoon saa. Kohtuu helposti tuosta saa siis koottua erilaisia vaihtoehtoja. Usein tulee syötyä joko pääruoka+kasvis tai pasta+kasvis -kombo. Se mitä italialaiset itse syövät, saa hymyn huulille. Useasti tarjottimilla näkee esimerkiksi juusoinen pasta+ranskalaiset -yhdistelmiä kruunattuna jälkkärivanukkaalla. Suomalainen ravitsemusympyrä räjähtäisi valkoisten hiilihydraattien ylivallan alla. Ja kaikesta huolimatta tämä on edelleen Euroopan hoikimpia kansoja. Ei se laatu vaan se määrä.

Autoilu, kävely ja joukkoliikenne

Lunta Sienassa. Olin ainut töissä.

Esimerkkikeskustelu:

"Asun parin kilsan päässä yliopistolta."
"Aa, sä varmaan kuljet autolla töihin."
"Ei, ei mulla oo täällä autoa."
"Oikeesti?"
"Oikeastaan mulla ei ole ajokorttiakaan."
"Oikeesti?!?! Ei ajokorttia?!? Mut niin, oot sit pärjännyt busseilla, vaikka ne kulkee ihan miten sattuu? Mä en kyllä kulje busseilla juuri koskaan."
"Juu, busseilla pärjää ihan hyvin ja pääsenhän mä töihin kävellenkin."
"Kävellen?!?!"

Näitä keskusteluja olen käynyt useamman. Ihmiset pitävät minua hulluna kun kävelen töihin enkä aja autoa. Sienassa auto tuntuu olevan monille elinehto. Toki Sienan hullut korkeuserot saavat töihin tarpomisen tuntumaan välillä treeniltä, joten ehkäpä sienalaisia ei pidä tuomita liian raskaasti. Monet myös asuvat Sienan ulkopuolella, maaseudun pikkukylissä. Kaiken kaikkiaan paikallisten suhtautuminen kävelijöihin ja suuriin mäkiin on hellyttävää: Kaksi kertaa, kun olen ollut kävelemässä töihin, satunnainen auto on pysähtynyt ja kysynyt, aionko kävellä edessä olevan suuren mäen ylös. Molemmilla kerroilla sain kyydin töihin asti.

Maisemaa

 

Pyöräilyreittejä osa 2: Siena-San Gimignano

Urheilu-Hannu Monteriggionin muureilla

Täällä on siis vaan niin ihanaa pyöräillä. Oikeasti. Ihan mahtavaa. Olemme olleet ihan todella iloisia siitä, että jaksoimme ottaa pyörät mukaan (tutuista pyöristä ja esim lukkopolkimista on huikea hyöty).  Pyörät ovat loistava väline saada tuntumaa Toscanan maaseutuun - parhaiten alue tuntuu nimittäin avautuvan nimenomaan ympäriinsä liikuskelemalla, joko pyöräillen tai autolla.

Pyörän selästä katsottuna Toscanan maaseutu on erittäin sympaattista ja kaunista. Kukkuloita, peltoja ja oliivilehtoja täplittävät vanhat kivirakennukset ja satunnaiset kukkuloiden huipuille rakennetut linnat ja kirkot. Tuntuu, että jokaisen kilometrin aikana vastaan tulee jotain uutta nähtävää - kaupunginmuureja, luostareita, uskomattomia näköaloja ja sympaattisia kyliä. Matkan varrelta löytyy yllinkyllin paikkoja lounastamiseen tai kahvin juontiin. Lisäksi näin off-seasoninakin pyöräilijöitä on paljon.

Satuimme sattumalta pyöräilemään samana päivänä San Gimignano - Siena ajon (Eroica) kanssa. Jouduimme pari kertaa odottelemaan suljettujen teiden takia, mutta kilpailun näkeminen oli iso bonus.

Tänään pyöräilimme Sienasta San Gimignanoon. San Gimignano on torneistaan tunnettu linnoituskaupunki n. 35 km päässä Sienasta ja matkan varrella pysähdyimme lisäksi toieen linnoituskaupunkiin, Monteriggioniin. Hieno reitti kaiken kaikkiaan, vaikka korkeuserot laittoivatkin taas reidet ja pakarat koville. Siena ja San Gimignanohan on molemmat tietenkin rakennettu kukkuloiden huipuille, jotta niitä on ollut aikoinaan helpompi kaikkien taisteluiden yhteydessä puolustaa... 

Korkein kohta 362 -matalin 92 :)

San Gimignanon tornit häämöttävät edessä

Vihdoin San Gimignanon porteilla. Ylöspäin piti kivuta yli 200 m  kolmen kilometrin matkalla.

Monteriggionin muurit kaukaa

Monteriggionin muurit läheltä

Vihertävä sisilisko auringonottopuuhissa

Kuinka löysin Rooman

Kävimme Roomassa ensimmäisen kerran kesällä vuosia takaperin. Kokemus ei ollut auvoisa. Elokuinen kaupunki oli kuiva ja kuuma, ja kaikki paikat pursuilivat turisteja. Lisäksi monet ravintolat olivat kiinni kesälomien takia - siis ne ei-turistiravintolat. Kokemuksen kruunasi kamala hostelli, jonka muisteleminen puistattaa edelleen.

Kun nyt tein viikonloppumatkan Roomaan, odotukset olivat siis hiukan matalammalla kuin ensivierailua odottaessa. Toisaalta myös tavoitteet olivat erilaisia: tavata ihmisiä hostellilla, käydä leffassa (Sienassa ei ole leffateattereita, jotka näyttäisivät mitään dubbaamatonta), fiilistellä kaupunkia ja kulttuuripuolelta kuitata Sikstuksen kappeli nähdyksi.

Näkymiä Piazza Garibaldilta

Opastetulla kierroksella.

Off-season Rooma tuntui heti paljon miellyttävämmältä kuin kesäinen Turisti-Rooma, vaikka kaupunki olikin paikoin sateinen ja kylmä. Hostellilla tapasi paljon matkustajia etenkin eteläiseltä pallonpuoliskolta ja leppoisa tunnelma säröili ainoastaan Vatikaanin museoissa ja Sikstuksen kappelissa, jotka olivat aivan tupaten täynnä, kuten ne todennäköisesti ovat vuoden jokaisena päivänä. Heitin muuten hyvän määrän periaatteita romukoppaan kun maksoin maltaita opastetusta kierroksesta museoissa vain päästäkseni sisään jonon ohi. Olin paikalla n. viisi minuuttia museoiden aukeamisajankohdan jälkeen, mutta lippupisteellä oli jo satojen metrien jono. Aikainen aamu -taktiikka on toiminut aina ennen kaikkialla, mutta Vatikaanin turistimassoille oli pakko tunnustaa tappionsa. Eli olkaa hyvät ihmiset minua viisaampia ja ostakaa liput etukäteen netistä! (nimim. ei siellä aamulla kuitenkaan ole jonoa - en halua maksaa neljää euroa ylimääräistä nettikaupassa...) Onni onnettomuudessa oli, että sain todennäköisesti paljon enemmän irti loputtomasta marmoripatsaiden massasta ja Sikstuksen kappelin freskoista oppaan tarinoiden ansiosta. :)

Rajua menoa seinävaatteissa.

1500-luvulla Vatikaanissa lisäiltiin patsaille viikunanlehtiä siveyden nimissä.

Olisi kannattanut pysyä siveänä - Apollo menetti puolet sukukalleuksistaan, kun viikunanlehti poistettiin restauroinnin yhteydessä.

Todellinen yhteisymmärrys Rooman kanssa syntyi kuitenkin yllättäen keskellä yötä. Olin palaamassa lauantai-iltana hostellille leffan jälkeen kun unohduin valokuvaamaan sateista kaupunkia. Vaelsin Spagnan aukiolta Colosseumille ja kaupungissa tuntui vallitsevan toinen todellisuus. Palatsit ja rauniot seisoivat hiljaisina yössä mahtipontisesti valaistuina. Syystä tai toisesta keskellä yötä Rooman historia tuli iholle aivan eri voimakkuudella kuin päivällä. Tuhatvuotiset rauniot saivat mielikuvituksen laukkaamaan muuttuessaan hienoista kivikasoista tapahtumapaikoiksi, hetkiksi ja tarinoiksi historiassa. Ehkä se oli yön hiljaisuus tai se realistinen tosiasia, että yö peitti alleen Rooman likaisuuden, mutta yöllä löysin Roomasta jotain, mistä on helppo tykätä. 

Jos yön pimeys peittikin alleen katujen likaisuuden, ovat yön kylmät tunnit kodittomille raskaimpia.

Öinen metro

Kuvia ja tarinoita

Yllätyksiä katedraalimuseossa.

Talvi ei ole turistiaikaa

Luojan kiitos! Suosituimmat ostoskadut vilisevät talvikuukausinakin turisteja (erityisen paljon täällä on aasialaisia), mutta kaiken kaikkiaan tammikuu taitaa olla vähiten suosittuja turistikuukausia Italiassa. Ajankohtaa arvostaa varsinkin suosituissa museoissa ja katedraaleissa, joissa jonotusalueet seisovat tyhjinä ja merkinnät pakollisista kiertosuunnista näyttelysaleissa voi suosiolla jättää huomiotta, jos sattuu olemaan ainut henkilö huoneessa. Tämä tosin ei pätenyt Roomassa, missä Vatikaanin museot olivat ajankohdasta riippumatta tupaten täynnä ja jonot olivat huikaisevan pitkiä. Kesällä ne kai ovat vielä paljon pidempiä.

Kuntosalilla

Ensimmäisiä tekojamme Sienassa oli kuntosalin etsiminen. Homma sujui ilman suurempia ongelmia ja mukavan oloinen sali löytyi lyhyehkön kävelymatkan päästä kotoa. Kuntosalit lähtökohtaisesti ovat hyvin samanlaisia missä tahansa päin maailmaa, joten mitä minimaalisimmallakin kielitaidolla pärjää loistavasti. Huvittavin kulttuuriero suomalaiseen kuntosalikulttuuriin verrattuna on yläkroppapainotteisuus. Käsipainoja ja penkkejä löytyy moneen lähtöön, mutta jalkaliikkeille on pyhitetty vain yksi tanko, jota kukaan ei tunnu juuri koskaan käyttävän. Italialaiset machomiehet sopivat hyvin stereotypiaan yläkroppapainotteisista treenaajista. :P

Todellinen hauskuus odotti kuitenkin stepaerobic-tunnilla, jolle Aino uskaltautui osallistumaan. Vaikea sanoa, mitä tunnilta tarkalleen odotti, mutta ei ainakaan sitä, että tuntia vetänyt mies ohjasi porukkaa kummallisilla vihellysmerkeillä äärettömän monimutkaisiin koreografioihin. Onneksi osa muistakin osallistujista tuntui olevan suunnilleen yhtä pihalla, ja hyppyjen ja pyörähtelyjen kanssa sekoilusta uskalsi nauttia täysillä.

Auringon laskun aikaan oli upea katsella, kuinka suuret lintuparvet siirtyivät puusta toiseen. Parvien sulava liike toi mieleen kalaparvet luontodokumenteista.

Lunta Sienassa

Yliopiston piha sai kevyen lumipeitteen.

Tammikuun viimeisenä päivänä Sienassa satoi talven ensimmäinen lumi. Lunta tuli juuri ja juuri riittävästi maisemien valkaisemiseksi, mutta lumikuuron jälkeen esiin tullut aurinko ryhtyi sulattamaan hentoa lumikerrosta nopeasti. Hauskinta oli seurata, mitä tämä vähäinen lumi sai aikaan. Ihmiset kerääntyivät ikkunoihin tuijottelemaan ja lähtivät töistä ajoissa. Kaikki totesivat, että julkiseen liikenteeseen ei voi enää juurikaan luottaa ja kehottivat lähtemään nopeasti, jos piti päästä johonkin bussilla. Ulkona autot matelivat loskaisilla teillä hölkkävauhtia. Onneksi bussit eivät kuitenkaan oikeasti lakanneet kulkemasta. Ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos lumen tulo olisi jatkunut pidempään.

Pitäisiköhän epäillä mielenterveyttään, jos lähtee matkalle pehmolelupossu Hannun korvikkeena, hmm... Mutta Tonton näyttää tyytyväiseltä, että pääsi mukaan matkaan. :)

Pyöräilyä Toscanassa

Kotoa matkaan, pyörät laukuissa.

Päätimme pakata pyörät mukaan matkaan ja tutustua Toscanan maakuntaan pyörien selästä. Pyörät lensivät mukana kuljetuslaatikoissaan, jotka ostimme XXL-urheilukaupasta.  Laatikot eivät olleet mitään ihan parhaan laatuisia, mutta kelpasivat meidän pyörille, suojasivat pyöriä hyvin lennon aikana ja helpottivat huomattavasti pyörien lastausta busseihin ja takseihin. Pyörien kuljetus finnairilla maksaa 75€/pyörä/suunta ja kuljetuslaatikoistakin maksoimme sievoisen summan, joten halvasta lystistä ei ole kyse, mutta toisaalta pyörien vuokraus perillä olisi tullut yhtälailla kalliiksi ja olisi varmasti vähentänyt ajopäiviä. 

Nyt olemme ensi innostuksessa ehtineet kartoittamaan Sienan lähiympäristöjä muutamaankin otteeseen ja pyöräilemään Chiantin viinialueen läpi kulkevaa upeaa tietä pitkin Sienasta Firenzeen. Toscanan kukkulaisuus koettelee välillä niin jaksamista kuin uskoakin, mutta toisaalta maisemat palkitsevat monin kerroin. Pyörällä saa ajella melko rauhassa ihania pieniä teitä pitkin ja autoilijat tuntuvat suhtautuvan pyöräilijöihin kohtalaisella varovaisuudella. Pyöräilijöitähän täällä on melko paljon ja jopa näin talvikaudella vastaantulijoita on paljon enemmän kuin mitä Suomessa olemme koskaan nähneet. :)

Alla muutamia kuvia matkan varrelta ja postauksen pohjalla pari karttaa. Huomatkaa korkeusprofiilit! :P

Chiantin viinialueen läpi Sienasta Firenzeen. Upea reitti. Pahin kapuaminen oli alussa, jolloin noustiin yhtämittaa n. 300 m ylöspäin. Tuntui pakaroissa, mutta toisaalta matkanteko helpottui koko ajan Firenzeä kohti. Takaisin päin olisi rankempi, mutta otettiin juna... :)

Valokuvausta Sienan lähistöllä, ylläolevat kuvat ovat reitin varrelta. Vauhti on huippuhidas, koska GPS oli päällä kuvaamaan pysähdellessäkin. Reitin korkein nousu n. 90m.