Vietimme Kiinassa reilut kuusi viikkoa, joista 10 päivää hurahti Hong Kongin länsimaalaisessa ilmapiirissä. Kiinasta jäi monia mahtavia muistoja ja maa on pullollaan ainutlaatuisia kohteita. Upeimmat näkemämme luontokohteet olivat Jiuzhaigoun kansallispuisto ja Yangshuo, jossa maisemaa hallitsivat eriskummalliset vuorimuodostelmat ja Li-joki. Kaupungeista ylitse muiden nousee Peking, josta matala rakentaminen ja kapeat kujat tekivät eriskummallisen tunnelmallisen suurkaupungin. Pekingissä myös historia on tuntuvinta, ruokakulttuuri monimuotoisinta ja päivämatkan päässä on Kiinan muuri, joka turisteistaan huolimatta pystyi tekemään vaikutuksen. Mikä sitten tekee Kiinasta hankalan matkustuskohteen?
Ihmiset
Kiinalaiset ovat tylyjä. Ravintoloissa palvelu on huonompaa, kuin missään muussa maassa, jossa olemme matkustaneet. Etenkin Japanin suunnalta saapuessamme olimme shokissa ja nyt Thaimaassa ihmisten ystävällisyys ja palvelualttius saa meidät taas hämmentyneiksi. Kukaan ei tervehdi saati hymyile, ruokien saapuminen kestää ja pöytään tulee väärät ruuat. Etenkin Pekingin ulkopuolella henkilökunnan tylyys tuntui. Kaduilla ihmiset tönivät ja kävelevät päin. Eikä tapana ole pytää anteeksi tai muutenkaan reagoida asiaan mitenkään. Kulttuuriin kuuluu myös kärkäs etuilu jonoissa ja tunkeminen kaikissa ruuhkatilanteissa, kuten metron liukuportaissa. Toki shokki oli suurin juuri Japanin suunnalta saapuessa, Japanissa kun ihmiset muodostivat tikkusuoran jonon liukuportaitakin varten. Juna-asemilla Kiinassa oli tyypillistä, että yksi ihminen varasi vähintään kolme penkkiä tavaroineen ja kun penkit loppuivat kukaan ei antanut tilaa, vaan loput ihmiset istuivat lattioilla / seisoivat. Junassa ihmiset olivat äärettömän haluttomia järjestelemään tavaroitaan siten, että kaikkien laukut mahtuisivat säilytyshyllyille. Siksi ihmiset rynnivät junaan mahdollisimman nopeasti, että saisivat mahdollisimman paljon tilaa omille tavaroilleen. Tietenkään kaikki edellä sanottu ei kuvaa jokaista kiinalaista. Olemme kuulleet, että kiinalaiset ovat tylyjä etenkin tuntemattomille ja turistina sitä on useimmiten tuntematon. Saimme kuitenkin aina apua, kun sitä kysyimme - etenkin, jos Hannu osasi kysyä kiinaksi. Usein, jos yksi ihminen tuli auttamaan meitä ympärille kerääntyi suuri joukko kiinnostuneita, kaikki valmiita auttamaan. Lisäksi esim. kummilapsitapaamisella sekä Planin työntekijöiden että kummilapsen perheen vieraanvaraisuus oli jopa tukahduttavaa. Yhteenvetona voisikin todeta, että Kiina tuntuu todella tylyltä ilman kielitaitoa tai kiinalaisia ystäviä.
Ruoka
Kiinalaisen ruuan pitäisi olla loistavaa ja kiinalaisen keittiön yksi maailman parhaista. Ruoka muodostuikin meille yhdeksi pahimmista pettymyksistä. Olihan ruoka hyvää - välillä. Pekingissä saimme loistavia maistiaisia eri provinssien ruokakulttuureista: luoteisen Xinjiangin Uiguurikeittiön mausteisia lammasvartaita ja muslimimaiden vaikutteita, Tiibetiläistä jakinmaitoteetä ja tuhteja lihapatoja, hotpotteja eli shabushabua eli maukasta lientä, jossa keitetään itse niin vihannekset kuin lihatkin, maukasta Pekingin ankkaa... Aluksi ruoka-asiat tuntuivat olevan Kiinassa oikein hyvin. Mutta pian jouduimme toteamaan, että kiinalainen ruoka oli useimmiten keskivertoa ja tylsää. Tuntui, että tilaukset eivät oikein koskaan osuneet kohdilleen, ja vaikka jonkin verran listoja pystyimmekin lukemaan saimme aina jotakuinkin saman makuista lihaa ja kasviksia. Ei se nyt useimmiten pahaakaan ollut, mutta pettymys silti. Kiinassa saimme esimerkiksi useasti hyvin keskinkertaisia tai suorastaan pahoja nuudeleita ja ajattelimme jo, että olemme vain täysin kyllästyneitä nuudelikeittoon eikä enää paraskaan nuudelikeitto maistu hyvältä. Sitten tulimme Thaimaahan ja yhtäkkiä nuudelit taas maistuivat hyviltä, melkein yhtä hyviltä kuin Japanissa. Yksi ilmeinen ongelma kiinalaisen ruuan kanssa oli kielitaidon puute. Jos olisimme pystyneet enemmän kyselemään ravintoloista suosituksia ja kommunikoimaan toiveitamme, olisimme ehkä hyvin eri mieltä. Käytännössä parhaat ruokakokemukset nimittäin saimme aina, jos tilauksesta päätti joku paikallinen.
Tapa, jolla Kiinassa asiat hoidetaan
Otetaan vaikka ensimmäisenä internetsensuuri. Voihan sen aina kiertää, mutta VPN-yhteyden kautta käytetty facebook ja blogisivustot ovat hitaita ja rasittavia käyttää. Etenkin, kun nettiyhteydet hostelleissa olivat muutenkin takkuilevia. Ja välillä kiellettiin googlehaut ja kartatkin. Silloin huomasi tehokkaasti, miten paljon asioita googlella hakee koko ajan...
Jonotus, hoputus ja juokseminen esimerkiksi junaan noustessa kävivät myöskin turistin hermoille. Juna-asemien odotushuoneissa ihmiset asettuivat jonottamaan portille ainakin puoli tuntia ennen portin aukeamista ja jono tiivistyi monta kertaa aina, kun joku luuli, että portti olisi aukeamassa. Aikaisemmassa kappaleessa tulikin jo mainittua, että junaan kannatti päästä ensimmäisten joukossa, jotta sai varmasti tilaa matkatavaroilleen. Kun portit vihdoin pitkällisen jonotuksen jälkeen aukesivat, ihmiset lähtivät rynnimään ja usein jopa juoksemaan matkatavaroineen kohti junaa, vaikka mitään varsinaista kiirettä ei olisikaan ollut. Lisäksi asematyöntekijät huusivat ja hoputtivat ihmisiä juoksemaan entisestään - edelleen vaikka mitään varsinaista kiirettä ei olisikaan ollut. Se vain tuntui olevan tapana. Sama toistui busseilla liikkuessa. Esimerkiksi Yangshuoon mennessämme kävelimme Guilinin juna-asemalla, kun meiltä kysyttiin menemmekö Yangshuoon ja myöntävän vastauksen jälkeen meidät juoksutettiin matkatavaroinemme kohti bussia, vaikka hitaamminkin olisi ehtinyt. Koko ajan matkanjärjestäjä hoki ihmisille "kiire, kiire, juoskaa, juoskaa" ja niin kaikki tekivätkin.
Kiinassa on siis paljon asioita, jotka eivät suoraan houkuttele matkustamaan. On kuitenkin myös piirteitä, jotka tekevät Kiinassa matkustamisesta harvinaisen hauskaa ja erottavat Kiinan selkeästi muista maista, joissa olemme matkustaneet.
Pyöräily
Kaikkialla on aina saatavissa pyöriä vuokralle ja monet suuremmatkin kaupungit ovat helposti valloitettavissa polkupyörällä. Pyörät ovat poikkeuksetta halpoja vuokrata ja maksavat tyypillisesti pari euroa / päivä. Hinnalla saa juuri ja juuri kasassa pysyvän rutkulan, mutta mitäpä siitä, kun eteenpäin pääsee kuitenkin. Kaupungeissa on helppo pyöräillä, koska kaupungeissa on muutenkin paljon kevyttä liikennettä ja esim Peking oli maastoltaan miellyttävän tasainen vaihteettomallekin pyörälle. Toisaalta ainakin turistoituneemmista kaupungeista löysi myös kunnon maastopyöriä vuokralle hieman kalliimmilla hinnoilla ja niillä pääsimme valloittamaan myös kaupunkien ulkopuolisia maastoja Yangshuossa ja Kunmingissa. Kaiken kaikkiaan pyöräily oli usein hyvin miellyttävä vaihtoehto sekavalle julkiselle liikenteelle ja pyörän selästä näkee ylipäänsä aina enemmän kuin vaikkapa metrosta maan alta.
Hostellit
Kiinassa on yksi hyvin hassu piirre. Kun joku onnistuu jossain asiassa, tuhat muuta tekevät sen heti samalla tavalla. Tämä johtaa siihen, että Kiinassa on usein hyvin paljon samanlaisia asioita. Vaikkapa katu täynnä samaa ruokaa myyviä kojuja. Tai kylä täynnä identtisiä matkamuistoja myyviä tiskejä. Kiinalaiset eivät tuntuneet ajattelevan, että joukosta erottuminen voisi tuoda mitään positiivisia vaikutuksia esimerkiksi liiketoiminnalle ja sama kaava päti myös hostelleihin. Tuntui siltä, että joku oli kerran perustanut onnistuneesti hostellin ja sitten kaikki muut hostellin pitäjät olivat kopioineet kaavan. Onneksi kaava oli jotakuinkin toimiva. Hostellit olivat usein suuria ja monihuoneisia hotellityyppisiä rakennuksia, joissa työskenteli lähinnä parikymppisiä kohtuullista englantia puhuvia nuoria. Huoneet olivat yleensä siistejä ja omaa makuupussia tarvitsimme vain harvoin kylmyyttä vastaan. Hostellissa oli yleensä ravintola, joka tarjoili ympäri Kiinaa suunnilleen samoja annoksia: länsimaisia aamiaisia, hampurilaisia, salaatteja ja pitsoja sekä pienen valikoiman kiinalaista ruokaa. Hinnatkin olivat lähes kaikkialla hyvin samanlaisia, esim. hampurilaisannos maksoi aina n. neljä euroa ja pitsa n. kuusi euroa. Ison Tsingtao-oluen sai reilulla eurolla. Ravintolat soittivat poikkeuksetta länsimaista populaarimusiikkia ja jopa sisustus noudatti samaa kaavaa: puisia kodikkaita pöytiä, seinät täynnä hostellivieraiden kirjoituksia ja muuta töhertelyä ja yleisimpänä sisustuselementtinä kattoa somistavat rivit eri maiden lippuja. Usein harmitti, että hostelleissa ei ollut keittiöitä, joissa olisi voinut itse kokkailla, mutta jatkuvaan ravintoloissa syömiseenkin tottui nopeasti. Paras puoli Kiinan hostelleissa oli, että paikat olivat usein hyvin samanlaisia, joten hyvän hostellin etsintään ei tarvinnut käyttää aikaa. Hostelleista sai myös useimmiten ihan siedettävää ruokaa, jolla sai lievitettyä sekä koti-ikävää että kyllästymistä kiinalaiseen ruokaan. Niin ja muuten, mikään yllä oleva ei pätenyt Hong Kongin hostelliin. Se ei ollut millään tavalla miellyttävä.
Ihmiset
Kiinalaiset ovat tylyjä. Ravintoloissa palvelu on huonompaa, kuin missään muussa maassa, jossa olemme matkustaneet. Etenkin Japanin suunnalta saapuessamme olimme shokissa ja nyt Thaimaassa ihmisten ystävällisyys ja palvelualttius saa meidät taas hämmentyneiksi. Kukaan ei tervehdi saati hymyile, ruokien saapuminen kestää ja pöytään tulee väärät ruuat. Etenkin Pekingin ulkopuolella henkilökunnan tylyys tuntui. Kaduilla ihmiset tönivät ja kävelevät päin. Eikä tapana ole pytää anteeksi tai muutenkaan reagoida asiaan mitenkään. Kulttuuriin kuuluu myös kärkäs etuilu jonoissa ja tunkeminen kaikissa ruuhkatilanteissa, kuten metron liukuportaissa. Toki shokki oli suurin juuri Japanin suunnalta saapuessa, Japanissa kun ihmiset muodostivat tikkusuoran jonon liukuportaitakin varten. Juna-asemilla Kiinassa oli tyypillistä, että yksi ihminen varasi vähintään kolme penkkiä tavaroineen ja kun penkit loppuivat kukaan ei antanut tilaa, vaan loput ihmiset istuivat lattioilla / seisoivat. Junassa ihmiset olivat äärettömän haluttomia järjestelemään tavaroitaan siten, että kaikkien laukut mahtuisivat säilytyshyllyille. Siksi ihmiset rynnivät junaan mahdollisimman nopeasti, että saisivat mahdollisimman paljon tilaa omille tavaroilleen. Tietenkään kaikki edellä sanottu ei kuvaa jokaista kiinalaista. Olemme kuulleet, että kiinalaiset ovat tylyjä etenkin tuntemattomille ja turistina sitä on useimmiten tuntematon. Saimme kuitenkin aina apua, kun sitä kysyimme - etenkin, jos Hannu osasi kysyä kiinaksi. Usein, jos yksi ihminen tuli auttamaan meitä ympärille kerääntyi suuri joukko kiinnostuneita, kaikki valmiita auttamaan. Lisäksi esim. kummilapsitapaamisella sekä Planin työntekijöiden että kummilapsen perheen vieraanvaraisuus oli jopa tukahduttavaa. Yhteenvetona voisikin todeta, että Kiina tuntuu todella tylyltä ilman kielitaitoa tai kiinalaisia ystäviä.
 |
| Savusumu masensi. Hong Kongissa oli kyllä muutenkin sumuista. |
Kiinalaisen ruuan pitäisi olla loistavaa ja kiinalaisen keittiön yksi maailman parhaista. Ruoka muodostuikin meille yhdeksi pahimmista pettymyksistä. Olihan ruoka hyvää - välillä. Pekingissä saimme loistavia maistiaisia eri provinssien ruokakulttuureista: luoteisen Xinjiangin Uiguurikeittiön mausteisia lammasvartaita ja muslimimaiden vaikutteita, Tiibetiläistä jakinmaitoteetä ja tuhteja lihapatoja, hotpotteja eli shabushabua eli maukasta lientä, jossa keitetään itse niin vihannekset kuin lihatkin, maukasta Pekingin ankkaa... Aluksi ruoka-asiat tuntuivat olevan Kiinassa oikein hyvin. Mutta pian jouduimme toteamaan, että kiinalainen ruoka oli useimmiten keskivertoa ja tylsää. Tuntui, että tilaukset eivät oikein koskaan osuneet kohdilleen, ja vaikka jonkin verran listoja pystyimmekin lukemaan saimme aina jotakuinkin saman makuista lihaa ja kasviksia. Ei se nyt useimmiten pahaakaan ollut, mutta pettymys silti. Kiinassa saimme esimerkiksi useasti hyvin keskinkertaisia tai suorastaan pahoja nuudeleita ja ajattelimme jo, että olemme vain täysin kyllästyneitä nuudelikeittoon eikä enää paraskaan nuudelikeitto maistu hyvältä. Sitten tulimme Thaimaahan ja yhtäkkiä nuudelit taas maistuivat hyviltä, melkein yhtä hyviltä kuin Japanissa. Yksi ilmeinen ongelma kiinalaisen ruuan kanssa oli kielitaidon puute. Jos olisimme pystyneet enemmän kyselemään ravintoloista suosituksia ja kommunikoimaan toiveitamme, olisimme ehkä hyvin eri mieltä. Käytännössä parhaat ruokakokemukset nimittäin saimme aina, jos tilauksesta päätti joku paikallinen.
Tapa, jolla Kiinassa asiat hoidetaan
Otetaan vaikka ensimmäisenä internetsensuuri. Voihan sen aina kiertää, mutta VPN-yhteyden kautta käytetty facebook ja blogisivustot ovat hitaita ja rasittavia käyttää. Etenkin, kun nettiyhteydet hostelleissa olivat muutenkin takkuilevia. Ja välillä kiellettiin googlehaut ja kartatkin. Silloin huomasi tehokkaasti, miten paljon asioita googlella hakee koko ajan...
 |
| Bussiasemilla oli tunnelmaa. Tykättiin odottaa täällä klo 05-09, kun lämpötilakin oli max. +10.. |
Kiinassa on siis paljon asioita, jotka eivät suoraan houkuttele matkustamaan. On kuitenkin myös piirteitä, jotka tekevät Kiinassa matkustamisesta harvinaisen hauskaa ja erottavat Kiinan selkeästi muista maista, joissa olemme matkustaneet.
Pyöräily
 |
| Tandempyörällä Xi'anin kaupunginmuureilla! |
Hostellit
Kiinassa on yksi hyvin hassu piirre. Kun joku onnistuu jossain asiassa, tuhat muuta tekevät sen heti samalla tavalla. Tämä johtaa siihen, että Kiinassa on usein hyvin paljon samanlaisia asioita. Vaikkapa katu täynnä samaa ruokaa myyviä kojuja. Tai kylä täynnä identtisiä matkamuistoja myyviä tiskejä. Kiinalaiset eivät tuntuneet ajattelevan, että joukosta erottuminen voisi tuoda mitään positiivisia vaikutuksia esimerkiksi liiketoiminnalle ja sama kaava päti myös hostelleihin. Tuntui siltä, että joku oli kerran perustanut onnistuneesti hostellin ja sitten kaikki muut hostellin pitäjät olivat kopioineet kaavan. Onneksi kaava oli jotakuinkin toimiva. Hostellit olivat usein suuria ja monihuoneisia hotellityyppisiä rakennuksia, joissa työskenteli lähinnä parikymppisiä kohtuullista englantia puhuvia nuoria. Huoneet olivat yleensä siistejä ja omaa makuupussia tarvitsimme vain harvoin kylmyyttä vastaan. Hostellissa oli yleensä ravintola, joka tarjoili ympäri Kiinaa suunnilleen samoja annoksia: länsimaisia aamiaisia, hampurilaisia, salaatteja ja pitsoja sekä pienen valikoiman kiinalaista ruokaa. Hinnatkin olivat lähes kaikkialla hyvin samanlaisia, esim. hampurilaisannos maksoi aina n. neljä euroa ja pitsa n. kuusi euroa. Ison Tsingtao-oluen sai reilulla eurolla. Ravintolat soittivat poikkeuksetta länsimaista populaarimusiikkia ja jopa sisustus noudatti samaa kaavaa: puisia kodikkaita pöytiä, seinät täynnä hostellivieraiden kirjoituksia ja muuta töhertelyä ja yleisimpänä sisustuselementtinä kattoa somistavat rivit eri maiden lippuja. Usein harmitti, että hostelleissa ei ollut keittiöitä, joissa olisi voinut itse kokkailla, mutta jatkuvaan ravintoloissa syömiseenkin tottui nopeasti. Paras puoli Kiinan hostelleissa oli, että paikat olivat usein hyvin samanlaisia, joten hyvän hostellin etsintään ei tarvinnut käyttää aikaa. Hostelleista sai myös useimmiten ihan siedettävää ruokaa, jolla sai lievitettyä sekä koti-ikävää että kyllästymistä kiinalaiseen ruokaan. Niin ja muuten, mikään yllä oleva ei pätenyt Hong Kongin hostelliin. Se ei ollut millään tavalla miellyttävä.
 |
| Hostellitunnelmia Pekingistä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti