maanantai 28. toukokuuta 2012

Uralin yli: Kungur ja Jekaterinburg


Jaroslavista on matkaa takana noin 2400 km, eli Helsingistä kaiken kaikkiaan 3800 km. Kokonaisuudessaanhan matkaa Vladivostokiin kertyy Helsingistä matkaa n. 10500 km, eli kolmasosa matkamme ensimmäisestä osasta, Trans-Siperiasta, on jo taitettu. Kuluneella viikolla olemme tutustuneet Uralien länsipuolella sijaitsevaan pikkukaupunkiin Kunguriin ja Uralien itäpuolen suurkaupunkiin Jekaterinburgiin. Kungurin kohokohta oli visiitti venäläisten suosimaan nähtävyyteen jääluoliin (katso kuvat!). Jekaterinburgissa surffasimme (siis yövyimme Couchsurfing-palvelun kautta) ihanan pariskunnan, Teenan ja Glebin luona.



Erilaisia kivi- ja jäämuodostelmia Kungurin jääluolissa.
Maanalainen järvi luolastossa.
Gleb ja Teena esittelivät meille Jekaterinburgia.

Jekaterinburg on Venäjän neljänneksi suurin kaupunki ja sijaitsee Ural-vuorien itäpuolella. (Ural-vuoria muuten voi hädin tuskin kutsua vuoriksi, ovat nimittäin aika piskuiset kukkulat ainakin meidän kulkemillamme leveyksillä, pohjoisessa kuulemma vähän korkeammat.) Keskusta oli miljoonakaupungiksi äärimmäisen kompakti. Koska vietimme aikaa lähinnä Teenan ja Glebin kanssa emme pällistelleet kovinkaan paljoa perinteisiä turistinähtävyyksiin. Sen sijaan Teena tutustutti meitä mm. uuteen katutaiteeseen ja neuvostoliittolaiseen, jämptiin konstruktivistiseen arkkitehtuuriin. Erityisesti mieleen jäi vanhan ja lähes raunioituneen sota-aikaisen sairaalan seinään tehty taideteos, joka oli tehty kaivertamalla ja Molotovin koktaililla polttamalla (http://www.urbanartcore.eu/molotov-cocktail-art/). Mieleen painui myös baari, joka oli kirjaimellisesti piilotettu kirjahyllyn taakse kieltolain hengessä. Kaiken kaikkiaan Jekaterinburgista jäi nuorekas ja eloisa kuva (mihin toki seuramme vaikutti vahvasti).

Neuvostoliiton aikaan Jekaterinburgin nimi oli Sverdlovsk. Keskikohta.
Suurin henkilökohtainen riemunaiheemme oli kuitenkin osallistuminen Jekaterinburgilaiseen juoksutapahtumaan, jossa päätimme kokeilla 10 km matkaa FiveFingersseillä. Ajattelimme, että kyseessä olisi suuri, karnevaalihenkinen juoksutapahtuma, kuten juoksutapahtumat Suomessa usein ovat (vrt. samana päivänä Helsingissä Naisten kymppi, jossa 18000 osallistujaa). Suuressa porukassa anonyymiys säilyy ja etenkin Aino ajatteli, että keskenkin voi jättää, jos jalat ja kunto eivät vielä kestä kymppiä. Kun Teena näytti meille paikan, tajusimme kuitenkin, että tapahtumassa oli noin 30 juoksijaa ja ainoina ulkomaalaisina sekä me että erikoiset kenkämme saimme lähestulkoon rokkitähden kohtelun. Odotamme innolla (kauhulla) milloin saamme käsiimme meistä nopeasti tehdyn haastattelunpätkän, jonka pitäisi ilmestyä järjestäjäorganisaation sivuille. :P

Nyt olemme ensimmäistä kertaa virallisesti Siperiassa. Saavuimme tänä aamuna Omskiin ja yövymme pari yötä keskustan ulkopuolella sijaitsevassa, paikallisten suosimassa loma- ja rentoutumiskohteessa (oli myös Omskin halvin järkevä majapaikka..). Tarkoitus olisi vielä surffata täällä yksi tai kaksi yötä ennen kuin jatkamme Krasnoyarskiin, jossa tiedossa on mahdollisesti Couchsurfersissa "tapaamamme" innokkaan paikallisen järjestämä pieni vaellus läheiselle luontoalueelle. 

Kungurin asemalla. Vieressä meidän yöjuna. :)
Tasanteelta näki Kungurin 60 000 asukkaan pikkukaupungin yli.



Afganistanin sodassa (79-89) kaatuneiden muistomerkki Jekaterinburgissa.



Kirkko vuodatetun veren päällä.

Kolme symppistä kirkkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti