Kaksin kohti maailmaa: Loput Kosovosta

Näin meni joulu ja sitä tuskin huomasi muusta kuin Mikki Hiirien ja Nalle Puhien kanssa kadulla tanssivista joulupukeista! Olemme nyt nähneet viidessä päivässä lähes koko Kosovon - lännen, idän ja etelän. Nyt olemme Prizrenissä Kosovon lounaisosassa ja huomenna aamulla ylitämme rajan Albaniaan. Tosin jos tämä järjettömänä pauhaava, hotellihuoneen alapuolella sijaitsevasta ravintolasta kuuluva turkkilainen tilulilutus ei iltaan mennessä lopu, niin otamme varmaan vähän myöhäisemmän bussin Tiranaan.

Pristinasta jäi loppujen lopuksi aika kolkko kuva. Vaikka ihmiset olivatkin erittäin ystävällisiä, kaupunki oli liian kaaoottinen ja ruma ollakseen miellyttävä. Viimeisenä iltana kävimme katsastamassa paikallisen baaritarjonnan hostellista löytämämme australialaisen kanssa. Sunnuntai-iltana meno ei ollut kovinkaan kovaa, vaikka monet kahvilat/baarit olivatkin ilta kymmeneen asti täynnä kahvia (!) juovia kosovolaisia.

Toissapäivänä kävimme Pejassa (Pec), joka sijaitsee Kosovon länsirajan vuoriston juurella. Maisemat olivat aurinkoisessa säässä upeat ja kaupunki eloisa. Lauantaiaamu oli tori/basaaripäivä ja keskusta oli täynnä kauppiaita. Päädyimme jonkinlaiselle vuohenjuustotorille, jonne kymmenet paikalliset farmarit olivat tuoneet juustotiinujaan. Kaikessa hulinassa emme olleet saada paikallisilta suunvuoroa ja kauppiailta huomiota, ja kaiketi näytimme joukossa niin säälittäviltä, että kun lopulta yritimme ostaa pienen palan juustoa, saimme monen sadan gramman kimpaleen ilmaiseksi maistiaiseksi. Tuli hyvä mieli ja juusto maistui aidosti navetalle. :P

Ruokaa ja viiniä.

Tänään ajelimme bussilla Prizreniin, jota myös Kosovon kauneimmaksi kaupungiksi kutsutaan. Alkuun näytti vähän pahalta, kun valitsemamme hotellin tilalle oli avattu pankki, mutta taksikuski heitti parilla eurolla meille sopivaan hotelliin. Vanha kaupunki muistutti nopella vilkaisulla hieman Tallinnaa, mutta kaupungilla kiertelyn sijaan päätimme käyttää aikamme syömiseen. 30 euron hinnalla saimme kirjaimellisesti pöytämme täyteen ruokaa ja viiniä ja tulimme hyvin tyytyväisiksi.

Kaiken kaikkiaan Kosovossa meitä miellytti ihmisten ystävällisyys sekä uteliaisuus ja positiivinen asenne turisteja kohtaan. Kielitaidosta on ollut hyötyä, sillä tänäänkin olemme setvineet asioita sujuvasti niin ruotsiksi, saksaksi kuin englanniksikin. Venäjästäkin on ollut hyötyä serbian ymmärtämisessä, vaikka serbiaa ei juuri muuten kuin kirjoitettuna näekään. Hintatasokaan ei ole haitannut: puolen tunnin bussimatkasta maksetaan euro, viiden kilometrin taksimatkasta 3 euroa ja suuresta hodarista kahvilassa 50 senttiä.

Tullumaba on albanialainen jälkiruoka.

Kosovosta on jäänyt mieleen myös uuden valtion ylpeys itsenäisyydestään. Kosovon ja Albanian liput liehuvat jatkuvasti kaikkialla ja maanteitä bussilla ajellessa näkee tasaisin välein teiden varteen pystytettyjä muistomerkkejä ja sankarihautoja. Bensa-asemaketjujen logoissa ja kauppojen kuiteissa vilkkuu Kosovon ääriviivat. Kun kävimme Pristinan lähellä sijaitsevassa Gracanican ortodoksiluostarissa, huomasimme, että itsenäistyminen on asettanut 7 % serbivähemmistön hyvin tiukoille: ortodoksiluostareita suojellaan vandalismilta KFOR-joukkojen avulla, serbikylässä oli paljon kerjäläisiä ja kylän läpi ajelee nuoret albaanit Albanian lipuin koristelluissa autoissaan.

Kosovo oli siis erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen kokemus. Albaniassa meitä odottaa Couchsurfers - isäntä. Saa nähdä, millaista se on!