tiistai 25. elokuuta 2015

Muutto Bostoniin ja kuinka kaikki järjestyi

Viikko sitten pakkasimme monet matkalaukut, rinkat ja polkupyörät mukaan ja lähdimme Bostoniin. Ensimmäisen viikon jälkeen voi tyytyväisenä sanoa:

Asunto - check
Pankkitili - check
Puhelinliittymät - check
Salijäsenyydet - check
Vakuutukset - check

Siispä on hyvin perusteltua huokaista helpotuksesta ja olla onnellinen että asiat ovat järjestyneet näinkin helposti, sillä tokihan tämä kaikki jännitti.

Uusi kotitalo.
Asunto jännitti eniten. Meillä on väliaikainen majoitus järjestettynä Airbnb:n kautta pariksi ensimmäiseksi viikoksi, 1.9. asti, ja kuumeinen asunnon etsiminen alkoi lähes heti perille päästyämme. Elo-syyskuun vaihde on kiireisimpiä aikoja vuokramarkkinoilla joka puolella, mutta Bostonissa ilmiö on huikea - opiskelijoiden, jatko-opiskelijoiden ja muiden lukuvuosia työskentelevien akateemisten määrää mitataan sadoissa tuhansissa. Elokuun puolivälissä kaikki parhaat ja halvimmat asunnot olivat varmasti jo menneet, mutta tilanne ei näyttänyt suinkaan toivottomalta. Vuokranantajilla tuntui olevan yhtälailla kiire päästä eroon viimeisistä asunnoistaan ennen lukuvuoden alkua. Otimme yhteyttä useisiin välittäjiin ja yksityisiin vuokranantajiin ja sovimme asuntonäyttöjä. Netissä ilmoitusten kahlaaminen oli rasittavaa ja välittäjien kanssa kommunikointi ärsyttävää, koska suurin osa ilmoitetuista asunnoista oli jo vuokrattu. Toisaalta myös meidän oma vaatimustasomme oli korkealla - toiveissa oli tiskikone ja edes jossain määrin moderni keittiö, pyykkikone, siistin oloinen asunto ja hyvä sijainti.

Onneksi taistelu vuokramarkkinoiden kanssa ei kestänyt kauaakaan ja jo kolmannen päivän päätteeksi löysimme kaipaamammme asunnon. Asunto on todella sympaattisella alueella, kooltaan meille sopiva ja parin kilometrin päässä MIT:sta. Seuraavan vuoden asumme siis Inman Streetilla, Cambridgessa. Meillä kävi hirveän hyvä tuuri, kun löysimme kalustetun asunnon. Keittiöstä löytyy tiskikone ja asunto on muutenkin remontoitu modernihkoksi. Talon muut asukkaat ovat kaikki joko MIT:n tai Harvardin jatko-opiskelijoita tai postdocceja. Ainoa toive, josta jouduimme luopumaan, oli pyykkikone huoneistossa. Se oli näemmä herkku, jota ei täällä päin löytynyt mistään kaksioista. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että pyykkikoneet löytyvät talon kellarista eikä tarvitse käydä pesemässä pyykkiä pesulassa, mikä sekin näyttää olevan täällä hyvin yleistä. 

Sijainti Cambridgessa on todella mukava, eikä Bostonin keskusta-alueillekaan ole matkaa montaa kilometriä. 

Ensimmäinen viikko on ollut KUUMA, mutta onneksi viime viikonloppuna rupesi vähän viilenemään ja tänäänkin lämpötila pysyttelee 25 asteen alapuolella. Jetlagi on vaivannut jonkin verran ja kuumuus ei ole helpottanut asiaa, mutta alamme olla sen kanssa pikkuhiljaa voiton puolella. Hannu lähti eilen aamulla Idahoon - kyllä, aivan toiselle puolelle maata - johonkin Fulbrightin järjestämään Gateway to US -seminaariin, jossa kerrotaan miten kohdata vieraita kulttuureita ja olla hyvä vaihto-opiskelija. Näkeepähän vähän erilaista osaa Yhdysvalloista ja tutustuu samalla muihin vaihtareihin. Varmasti ihan hyvä reissu.

Yleisesti ottaen asiat ovat lähteneet siis rullaamaan mukavasti. Pääsemme muuttamaan uuteen asuntoon viimeistään 1.9. ja siihen asti olemme ihan mielellämme tässä Airbnb-majoituksessa, kämppis on nimittäin mukava ja avulias. Salijäsenyydet järjestyivät MIT:n hulppealle kuntosalille, eikä Ainonkaan tarvinnut maksaa vuosijäsenyydestä kuin $220. Olemme hyvin iloisia siitä, että päätimme ottaa pyörät mukaan. Täällä on paljon pyöräkaistoja ja pitkät korttelit taittuvat pyörillä paljon nopeammin ja mukavammin kuin kävellen, vaikka on sanottava, että näin alkuun tämä Cambridgen alue vaikuttaa ihan miellyttävältä myös kävelijän näkökulmasta ja julkinen liikennekin on olemassa.

Yritämme muistaa kirjoitella kuulumisia tänne blogiin aina muutaman viikon välein, ja alussa ehkä vähän useamminkin jos asiaa tuntuu olevan enemmän. Kuulemiin!

Kotikatu. Suurin osa Cambridgea on vastaavaa sympaattista puutaloaluetta.

Muutamat hanhet saavat minkä tahansa kaupungin tuntumaan kotoisalta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti