Käytännön tietoa kiinnostuneille

Budjetista ja sen ylittämisestä

Pidimme matkan ajan melko tarkkaa lukua kuluista ja olimme arvioineet matkan päiväbudjetiksi 45€/hlö. Balkanilla ollessamme budjetti alittui reilusti. Siellä päiväbudjetiksi muodostui n. 35€/hlö (josta majoitukset n. 10€/yö/hlö) ja tällä elimme aika leveästi. Balkanilla ravintolat ja kahvilat olivat todella halpoja ja etenkin Kosovossa ja Albaniassa jo eurolla sai järjettömän kokoisen hodarin tai burgerin. Hyvä kahvi maksoi 0,5-1€ ja kahden hengen kahden ruokalajin ateria n. 10€. Myös liikkuminen bussilla oli halpaa, esim. Prizren-Tirana (4h uutta moottoritietä) 10€/hlö ja Elbasan-Skopje (8h yöbussissa) 20€/hlö.

Istanbulissa päiväbudjetti alkoi ylittyä. Yöpymisestä studioaparmentissa maksoimme 25€/hlö ja ruoka oli kalliimpaa niin kaupoissa kuin ravintoloissakin. Tee maksoi yleensä n. 1€, hyvä kahvi n. 3€. Kahden hengen kahden ruokalajin halvahkosta ateriasta sai maksaa n. 20€. Mahansa sai täyteen tosin myös ihan pätevissä papuruokaloissa, joissa annos papuja ja riisiä maksoi 3€ ja toisaalta taas kattoravintolassa viinilasistaan joutui maksamaan n. 10€. Lisäksi Istanbulissa maksoivat nähtävyydet: Topkapin palatsi 20€/hlö, Dolmabahce olisi myöskin maksanut 20€ per naama, mutta saimme sen ilmaiseksi. Hagia Sofian pääsymaksu oli 10€ ja pienempiä maksuja sai maksaa muihinkin nähtävyyksiin. Julkisilla liikennevälineillä liikkumisesta maksoimme kahden viikon aikana Istanbulissa vajaan 90 euroa, jolla saa n. 4 matkaa per päivä - eli kyllä me liikuimmekin paljon. Kaiken kaikkiaan päiväbudjetiksi ilman tuliaisia ja vaateostoksia muodostui 45,1€/hlö, eli aika hyvin budjetissa pysyttiin. Istanbulissa tämä tosin vaati vähintään kerran päivässä kotona syömistä, koska ulkona syöminen oli huomattavasti kaupan ruokaa kalliimpaa. Vietimme kuitenkin ihan mukavaa elämää, eikä jätetty rahan takia asioita kokematta. :)

Muita yleisiä kommentteja matkan tiimoilta

Kaikki maat tuntuivat turvallisilta, mutta Kosovossa ja Albaniassa oli hieman enemmän seikkailun makua. Kosovo oli yllättäen Albaniaan nähden hieman järjestäytyneempi, vaikkakin köyhempi. Albaniassa bussiliikenne oli kaaottisinta: kaupunkien väliset matkat tehtiin minibusseilla, jotka olivat lähinnä laittomia takseja ja maiden välisiä matkoja myivät matkatoimistot. Tiranassa ei ollut bussiasemaa eikä mitään muutakaan koottua järjestelmää, jonka kautta matkoja olisi voinut löytää. Makedonia oli Albaniaan ja Kosova oon verrattuna hyvin sivistynyt, mutta siellä oli vain hieman kalliimpi hintataso (!). Etenkin Albaniaan ja Kosovoon matkustaessa kannattaa ottaa seikkailumieltä ja käsidesiä mukaan, mitä vessakäynteihin tulee. Monessa paikassa oli vain reikiä lattiassa ja jos pönttöjä löytyikin ne eivät useimmiten toimineet. Myös kuuman veden saanti tuntui olevan kaikissa maissa vähän kiven alla, eivätkä esim Istanbulin asuntomme tiskialtaan tai vessan hanat tunteneet lainkaan kuuman veden vaihtoehtoa. Hostellien suihkuissa saimme kuitenkin poikkeuksetta lämpimän suihkun. Kaikissa maissa pärjäsi englannilla ja lonelyplanetin antamilla muutamilla sanoilla, tosin Makedoniassa kyrillisten kirjaimien osaaminen lisäsi mukavuudentunnetta huomattavasti.

Matka on nyt lopussa ja kiitämme kaikkia lukijoitamme, joita oli varmasti huima määrä. Blogi oli ainakin avattu yli puoli tuhatta kertaa, wuhuu! ;) Tämä blogi jää elämään ja palaa taas pinnalle, kunhan uudelleen tavalla tai toisella lähdemme kohti maailmaa. Ja ehkäpä raportoimme myös, jos maailma tulee bloggaamisen arvoisesti kohti meitä. :)

Paikassa, jossa matkaoppaan mukaan "high culture meets serious glamour".  Feeling a little out of place... :P

Mitä me ajattelemme Istanbulista nyt?

Kaupungin koko:

Istanbul on niin suuri, että siellä voi käyttää koko päivän ajelemalla mielenkiintoisesta paikasta toiseen hassuilla julkisilla liikennevälineillä. Niin suuri, että 238 metrin korkuisen pilvenpiirtäjän päältä ei voi nähdä kaupungin loppua. Niin suuri, että kaupungin sisään jäävillä merialueilla (Kultainen sarvi ja Bosforin salmi) voi risteillä tuntikausia. Kaupungin koosta hyvän kuvan antaa se, että istanbulilaiset eivät äänestä kunnallisvaaleissa Istanbulin kaupunginhallituksesta vaan omien kaupunginosiensa hallituksista ja jokaisella kaupunginosalla on oma kuvernööri.


Ihmiset:

Ainakin Kosovoon ja Albaniaan verrattuna ihmiset ovat Istanbulissa huomattavasti tottuneempia turisteihin. Ulkonäkömme ja kielemme kiinnitti vähemmän huomiota ja englannilla pärjäsi melkein aina. Toisaalta huijausyritykset lisääntyivät ja muutuimme eksoottisista suomalaisista tylsiksi ja tyhmiksi turisteiksi. Onneksi Istanbulissa kuitenkin pätee se, mikä monessa muussakin suurkaupungissa: kun siirtyy pois kaikista turistoituneimmilta alueilta, kohtaa huomattavasti ystävällisempiä ihmisiä (ja toki halvempia hintojakin). Kaiken kaikkiaan Istanbulilaisista jäi oikein mukava kuva: aina kun tarvitsimme apua, saimme sitä ja huijausyrityksetkin voi laskea yhden käden sormilla. Eniten jäämme kaipaamaan sitä, ettei kaiken tarvitse aina mennä sääntöjen mukaan, ja esimerkiksi busseihin voi hypätä muualtakin kuin pysäkeiltä ja lentokentällekin pääsimme ilmaiseksi, kun bussimatkan hinta osoittautui luultua kalliimmaksi ja ylitti bussikorttimme arvon.

Kuten Balkanillakin, ihmiset ovat kärsimättömiä, eivät seiso liikennevaloissa eivätkä noudata sääntöjä. Ennen kotijoukkueen jalkapallo-ottelua fanit eivät arastele ottaa haltuun neljäkaistaista katua kävelläkseen leveästi areenalle kannatuslaulujen raikuessa. Liikennevaloissa on valojen lisäksi usein myös useita liikennepoliiseja pilleineen varmistamassa, että liikennevaloja noudatetaan. Poliisivoimat pitävät kuitenkin hyvän huolen siitä, ettei suurempia rikoksia tapahdu. Emme ole koskaan nähneet niin paljon poliiseja kuin Istanbulissa näimme - emme ainakaan sellaisia poliiseja. Harva se päivä keskusalueen kaduilla näkyi bussilasteittain mellakkapoliiseja kilpineen ja rynnäkkökivääreineen. Usein poliisien kasvot olivat peitettyjä ja heillä oli panssariajoneuvoja.

Jalkapallofanit valtasivat tien.

Kulkukoirat:

Dolmabahcen joutsenet ne vasta hyvin olikin hoidettu.

Kulkukoiria- ja kissoja oli kaikki kadut ja kujat täynnä. Kaiken kokoisia ja rotuisia, nukkumassa kahviloiden pihoilla tai tonkimassa roskiksia. Osa laihoja tai sairaan näköisiä. Ensimmäisen viikon ajan koirien näkeminen tuntui pahalta, mutta sitten Metin kertoi meille, että kaikki kulkukoirat Istanbulissa eivät suinkaan ole nälkäisiä tai kaltoin kohdeltuja. Suuri osa koirista on valtion rokottamia ja rokotetuilla koirilla on merkki korvassa. Metinin mukaan kaikkialla Istanbulissa kulkukoiria ja -kissoja ruokitaan aktiivisesti ja perheet jättävät oven pieleen koiranruokakuppeja ja ruuantähteitä. Varsinkin rikkaissa kaupunginosissa, joissa koiria on vähemmän, niiden elämä saattaa olla hyvinkin leveää ja asukkaat tuntevat koiransa ja koirat naapuruston asukkaat. Metin ja Iya tuntuivatkin suhtautuvan kulkukoiriin enemmän kaupunginosan yhteisinä lemmikkeinä kuin ongelmana. Asiassa oli siis myös valoisampi puolensa, mutta ei se poistanut sääliä köyhempien alueiden laihoja ja sairaan näköisiä koiria kohtaan.

Talvi:

Istanbulissa satoi ensin viikon ja sitten aurinko paistoi viikon. Toisen viikon jälkeen ensimmäisenkään sateinen sää ei enää harmittanut. Mielestämme talvella matkustamisessa oli paljon etuja: Moskeijat, palatsit ja museot olivat hiljaisempia ja tunnelmallisempia, huijareita liikkui varmasti vähemmän (ja silti meitä huijattiin, hehe) ja hinnat saattoivat olla halvempia. Upean auringonlaskun näkeminen vaati ehkä vähän enemmän tuuria pilvien takia, mutta sekin nähtiin. Talvella ravintoloissa ja kahviloissa näkee mitä erilaisimpia lämmitysjärjestelmiä (lämpölamppuja, takkoja, helloja, nuotioita...) ja lämmin teelasi kädessä tuntuu varmasti paljon ihanammalta kuin kesällä. Istanbulin talvessa on ihanaa vetäytyä kotoisaan nargilekahvilaan juomaan teetä, pelaamaan backgammonia ja polttamaan vesipiippua.

Iltaiset tyrskyt Bosforilla.

Dolmabahce-palatsin edustalla.

Toinen Bosforin silloista.

Näkymä pilvenpiirtäjän huipulta.

Istanbulin monet kasvot

Tämä postaus on kirjoitettu lauantaina pimeässä kahvilassa laajan sähkökatkon aikaan ja julkaistu kun sähköt palasivat. Ulkona tupruttaa lunta/räntää ja kahvilassa on paljon ihmisiä ja muutamassa pöydässä tuikkuja. Istiklal Caddesilla kuuluu sieltä täältä aggregaattien pörinää, kun paremmin varustautuneet liikkeet käyttävät varajärjestelmiään. Metrot ja ratikat eivät toimi, eikä myöskään asuntomme lämmitys tai lämmin vesi. Jännitämme, minkälainen seikkailu tästä vielä muodostuu!

Mutta palataanpa menneeseen viikkoon. Olemme ehtineet mukavasti kiertää Istanbulin päänähtävyyksiä. Suuri Basaari yllätti meidät siisteydellään ja mukavuudellaan. Aiommekin vielä palata tähän katettuun ja lämpimään "ostoskeskukseen" tuliaiset mielessä. Moskeijat ovat olleet suuria ja hienoja, erityisesti iltaisin! Topkapin palatsi sen sijaan oli melkoinen pettymys, ainakin verrattuna hulppeaan pääsymaksuun. Ensinnäkin olimme valinneet käyntipäiväksi viikon sateisimman päivän ja perillä meille selvisi, että kohde on lähinnä ulkoilmamuseo, eikä vähiä sisätiloja ollut lämmitetty. Myöskään asiantuntemuksemme mosaiikeista ja kaakeleista ei tuntunut riittävän palatsin kaikkien hienouksien ymmärtämiseen... :P Kävimme myös nauttimassa perinteisessä, 1600-luvulla rakennetussa hamamissa (kylpylässä), jossa meidät kuorittiin, pestiin ja hierottiin.

Sinisen moskeijan minareetit.

Historiallisten nähtävyyksien lisäksi olemme nauttineet ihanista lauttamatkoista Bosforin salmen yli sekä upeista näköaloista tyylikkäissä kattoravintoloissa. Vaikka päivisin Istanbul on ollut melko harmaa, öisin se on erittäin vaikuttava! Ravintolat osaavat tosin laskuttaa näköaloistaan ja katsoa näköisiämme turisteja hieman nenänvartta pitkin. Päätimme vähät välittää. Hah!

Ensin koirat tuijottivat, sitten hyökkäsivät. Pääsimme karkuun.

Teimme myös ekskursion läheiseen luontokohteeseen, Prinssisaarille. Tosin kohteet eivät olleet aivan yhtä luonnollisessa tilassaan kuin olimme kuvitelleet, ja jokaisella saarella oli paljon asuntoja, mutta suurin osa niistä oli kesähuviloita. Metsäalueet oli raivattu piknik-kuntoisiksi, mutta ne olivat silti hyvin viehättäviä. Sekä metsät että autiot kadut olivat täynnä kulkukoiria (osa enemmän ja osa vähemmän agressiivisia) ja -kissoja. Saarilla yleisin liikkumismuoto tuntui olevan hevoskärryt. :)



Istanbul tuntuu edelleen hyvin kalliilta ja olemmekin päättäneet lipsua hieman päiväbudjetistamme, jotta voisimme kunnolla nauttia kaupungista. Julkisen liikenteen olemme ottaneet aikalailla haltuun, ja liikkuminen suurkaupungissa alkaa sujua. Istanbulissa haastetta on tuottanut julkisen liikenteen monimuotoisuus: on metroja, monenlaisia ratikoita, funiculureita eli mäkien päälle kiipeäviä erikoismetroja, lauttoja ja busseja, joiden lähtöpaikkoja, reittejä tai määränpäitä on mahdotonta selvittää muuten kuin kuskilta kysymällä. Kantakaupungissa liikkuminen on kuitenkin hyvin yksinkertaista.

Illalla aiomme suunnistaa hieman hienompaan ravintolaan kokeilemaan herkullisen kuuloista kala-maistelumenuuta. Sitä ja sähköjen paluuta odotellessa... :)

---

Sähköt palasivat muutamien tuntien kuluessa, mutta lämmintä vettä ei suihkusta silti saanut. :( Kalamaistelumenu ei ollut niin hyvä kuin toivoimme ja sen kohokohdaksi nousi tahinijäätelö.

Hannu ihailee Marmaranmerta Prinssisaarilla.

Istiklal Caddesi perjantai-iltana.

Suuri ja hullu Istanbul

Saavuimme toissapäivänä Istanbuliin matkustettuamme kahdessa päivässä sumuisen ja sateisen Bulgarian läpi. Emme ole aivan vielä päässeet Istanbulista niskan päälle, mutta yritys on kova. Asuntomme on tosi siisti ja kiva (jääkaappi ei toimi, mutta onneksi ulkona on talvi..) ja lähellä Istanbulin vilkkainta keskustaa. Huhupuheiden mukaan Istiklal Caddesilla, eli Istanbulin epävirallisesta keskustasta Taksimin aukiolta lähtevällä 3 km pituisella kävelykadulla kävelee viikonloppuisin jopa 3 miljoonaa ihmistä päivässä. Kuulostaa paljolta, mutta se selittää hyvin sen lähinnä rockkonserttiyleisöä muistuttaneen ihmismassan, joka meitä oli vastassa, kun saavuimme perjantai-iltana ja lähdimme rinkkoinemme etsimään kyseiseltä kadulta apartmenttimme yhteyshenkilöä.

Väriä vaihtavan suihkulähteen kauneus ei välity kuvasta.

Parissa päivässä ihmisiin on alkanut jo vähän tottua ja huomenna ajattelimmekin nostaa haasteet uudelle tasolle ja suunnata Suureen Basaariin. Kaksi ensimmäistä päivää ovat olleet vähän vaikeita ihmispaljouden, kaupungin massiivisen koon ja turistinhuijausmentaliteetin takia. Pääsimme tutustumaan erääseen paikallisista erikoisuuksista ja meiltä huijattiinkin pikkurahaa kengänkiillotushuijauksella, jonka havaitsimme nopealla googlailulla melko legendaariseksi. Opimmepa olemaan varovaisempia ja tutustumaan yleisimpiin huijauksiin ennakolta. 

Yksi hotelli oli muita tarkemmin vartioitu.

Istanbulin kanssa tasoihin pääsyä on nopeuttanut eilinen illanvietto Couchsurfingin kautta löytämämme Istanbulilaispariskunnan kanssa. Metin ja Iya veivät meidät kantakapakkaansa, jonka viidennessä (!) kerroksessa joimme jättimäisiä oluttuoppeja ja juttelimme niitä näitä. He lupasivat viedä meidät ensi viikonloppuna Dolmabahce-palatsiin, jonne saamme kuulemma heidän kauttaan ilmaisen sisäänpääsyn. 

Nähtävyyksiin asti emme ole vielä oikein ehtineet - tai no, kävimme Sinisen Moskeijan pihalla. Aikaa on vienyt mm. edullisen ruuan etsiminen, sillä Istanbul on budjettimme kannalta hieman kallis. Täsmäiskut supermarketteihin ovat kuitenkin osoittaneet, että ruokaa saa myös edullisesti ja etenkin kotoisat linssit olivat hyvin halpoja ja suureksi yllätykseksemme myös huomattavasti Suomesta ostamiamme parempia. Mietimmekin, montakohan kiloa niitä jaksaisimme Suomeen raahata. 

Toistaiseksi täällä on ollut harmaata ja sateista, joten emme ole paljoa kuvanneet, mutta eiköhän sitä kuvamateriaaliakin vielä seuraa. Palailemme asiaan, kunhan olemme ehtineet kiertää kovimmat turistinähtävyydet. :)

Makedoniassa vessat toimivat

Hei taas!

Skopje alkaa pikkuhiljaa olla nähty - ollaan sentään oltukin täällä jo viisi päivää! Päätettiin jättää Bulgarian tutkiminen vähemmälle ja levähtää Skopjessa useampikin päivä hektisen Albanian reissun ja railakkaan uuden vuoden juhlinnan jälkeen. Skopjessa olemme viettäneet kunnon hostellielämää, sillä pienen hostellin yhteistilat kuhisevat vieraita ja yltiöystävällisiä hostellinpitäjiä. Yllätykseksemme kaikki lähialueiden slaavit (ainakin serbit, kroaatit ja makedonialaiset) tuntuvat puhuvan käytännössä samaa kieltä ja ymmärtävät toisiaan melko saumattomasti. Skopje tuntuu olevan myös lähimaiden suosittu matkakohde. Olemmekin välillä tunteneet itsemme aika ulkopuolisiksi, kun olemme olleet suuressa seurueessa ainoat, jotka eivät ole paikallista yleiskieltä ymmärtäneet. Ajoittain meluisaksi yltynyt hostelli on käynyt myös rasittavaksi, mutta onneksi täällä on tavannut myös mielenkiintoisia ihmisiä.

Olemme tutustuneet lähinnä Skopjen kompaktiin, yllättävän pieneen keskustaan (asukasluku on kuitenkin 660 000). Ydinkeskustassa oli muutamia suuria korjaustöitä, mutta se oli silti yllättävän viihtyisä. Vuonna 1963 Skopjessa oli suuri maanjäristys, joka romahdutti yli 50 % kaupungin rakennuksista. Kaupunki uudelleenrakennettiin nopeasti kommunismin mallikaupungiksi ja sen huomaa ennen kaikkea hävyttömän suurista patsaista, joita on ripoteltu tiuhaan ympäri keskustaa. Patsaat tekevät keskustasta myös näyttävän - erityisen hienolta keskustan Makedonia-aukio näytti uuden vuoden valoissa ja ilotulituksissa.

Löysimme passelin vinoteekin.

Kaiken kaikkiaan Makedoniaa voi lämpimästi suositella lomakohteeksi: Skopjessa on turvallista ja jokseenkin järjestelmällistä; paikallinen viini ei ole ihan yhtä maukasta kuin vaikkapa Ranskassa, mutta onpahan edullista; ravintolat ja yökerhot ovat hyvin edullisia ja viihtyisiä ja aivan nurkan takaa löytää upeat vuoristot, joilla voi niin vaeltaa kuin eksyäkin.

Auringonlaskun aikaan alkoi vähän jännittää.

Ja eksymisestä puheen ollen... Nappasimme eilen bussi+köysirata-kombon Vodno-vuoren huipulle, missä jököttää maailman suurin 66 metrinen risti. Se ei ollut tosin kovin sykähdyttävä, mutta paikalta aukeavat vuoristomaisemat olivat. Päätimme vaeltaa 15 kilometrin päässä sijaitsevalle, kuulemma hyvin upealle Matka-järvelle, jonne piti olla merkattu reitti. Ensimmäinen puolikas sujui loistavasti vuorenhuipulta toiselle kavutessa, mutta sitten kadotimme reitin. Laskeutuminen kanjoniin järvelle osoittautui huomattavan hankalaksi ilman reittiä, eikä kanjonia peittänyt sumu yhtään helpottanut. Ja kun lisäksi aurinkokin oli vauhdikkaasti laskemassa, päätimme seurata paikallisia lehmiä läheiseen vuoristokylään, jonka minareetit olimme aikaisemmin nähneet. Kävi aikamoinen tuuri, sillä albaanikylän pojat neuvoivat meidät Skopjen bussiin, joka osui paikalle tasan samaan aikaan kuin mekin. Vaikkemme järveä löytäneetkään, vaeltamamme noin 15 kilometriä olivat erittäin antoisat upeiden vuoristomaisemien ansiosta. Voimme taas kerran sanoa: Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Huomenna Plovdiviin Bulgarian keskiosiin ja ylihuomenna Istanbuliin. Tuhannen ja yhden yön seikkailut odottavat!

Valloittamassa vuorenhuippuja.

Siellä se järvi olisi ollut kanjonin pohjalla...

Makedonian kymmenet nosturit / auringonlaskussa / ovat siellä / voi suru.

Aino tuli surulliseksi, kun eläimillä oli niin pienet häkit. Onneksi leijonien riehakkaat paritteluäänet ilahduttivat. ;)