Ajatuksia Venäjästä

Venäjä on todella suuri maa. Sitä ei oikein edes voi ymmärtää, ennen kuin on matkustanut neljä yötä ja 5000 kilometriä ja tuntuu siltä, kuin olisi jo nähnyt koko Siperian - ja olet maan puolivälissä.

Kaupungit

Irkutskin Lenin

Olemme nähneet viisi suurkaupunkia (0,6-1,5 miljoonaa asukasta). Helsinki tuntuu kuitenkin Siperian kaupunkeja suuremmalta, koska kaupunkien keskustat ovat yleensä pienehköjä väkilukuun verrattuna. Kaupungista toiseen siirtyminen on omituista kaupunkien samankaltaisuuden takia. Katsomme matkaoppaamme karttaa ja löydämme ensimmäisenä joen. Jaroslavissa joki oli valtava ja Jekaterinburgissa pieni ja Omskissa jokia oli jopa kaksi, mutta joenranta on yleensä kaupungille tärkeä ja keskeisellä paikalla. Rannassa on jokisatama, jonka liikenne on yleensä vähäistä.

Keskustassa kulkee aina vähintään Leninin katu tai Karl Marxin katu (useimmiten molemmat), ja muita Neuvostoliiton aikaisten merkkihenkilöiden mukaan nimettyjä katuja. Usein myös proletaarien, kommunismin tai voiton mukaan nimetty katu. Keskeisellä paikalla pönöttää Leninin patsas, joka näyttää aina hyvin samanlaiselta. Irkutskissa patsaan käsi oli noussut tervehtimään kansaa. Ikuinen tuli löytyy usein toisen maailmansodan muistomerkin luota ja muistomerkki itsessään on yleensä suuri.

Ihmiset

Useimmiten ihmiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita meistä. Varsinkin vanhemmat ihmiset. Neuvostoaikoina monet Siperian kaupungeista ovat olleet ulkomaalaisilta suljettuja. Kaikki tietävät Suomen, mutta itään kuljettaessa Suomi käy kaukaisemmaksi. Yksi vanhempien ihmisten oletus suomalaisista on venäjän kielen taito - onhan Suomi ollut Venäjän vallan alla, joskin siitä on nyt jo noin 100 vuotta. Omituisin kohtaamamme Suomiuskomus naurattaa: monet ihmiset ovat siinä uskossa, ettei Suomessa saa juoda alkoholia. Aluksi käsitimme, että uskomus johtuisi suomalaisturistien alkoholinkäytöstä Pietarissa. Koska käsitys on vallalla kaukaisessakin Siperiassa, kehitimme teorian Suomea mustamaalanneesta neuvostopropagandansa: "Suomi on paska maa, siellä ei saa edes vodkaa". Tuskin saamme koskaan tietää, mistä uskomus on peräisin.

Ihmiset ovat olleet innoissaan siitä, että venäjän kielen taitomme mahdollistaa jonkin asteisen tutustumisen ja ei-kovin-abstraktien ajatusten vaihdon. Tavalliset venäläiset tädit ja sedät tuskin saavat usein mahdollisuuksia jutella länsimaalaisten kanssa. Harmi, että venäjäntaitomme ei varsinaisesti riitä keskusteluun, vaikka peruskysymyksistä selviämmekin. Venäläisten innokkuus ulkomaalaisten tapaamiseen näkyy myös couchsurffaamisen suosiossa. Varsinkin vähemmän turistoituneissa kaupungeissa innokkaita majoittajia on ollut todella runsaasti. Isännät, joiden luona olemme yöpyneet, ovat olleet hyvin innokkaita juttelemaan ja esittelemään kaupunkiaan.

Näimme paljon aidon kokoisia patsaita soittamassa kitaraa, istumassa puiston penkeillä tai seisoskelemassa kadun kulmissa. Hauskin oli kuitenkin tämä viemärityöläiselle omistettu hyväntuulinen patsas.

Venäjällä matkustamisesta

Pikkukirkko :)

Tässä osiossa on lähinnä tiukkaa faktaa matkanteosta Venäjällä. Kaikkiaan kulutimme Venäjällä aikaa nelisen viikkoa ja matkustimme kaikki matkat junalla yhtä lyhyttä bussimatkaa lukuun ottamatta. Alun perin olimme suunnitelleet käyttävämme Venäjällä rahaa n. 30€/hlö/päivä + matkat. Matkoihin Moskovasta Vladivostokiin olemme budjetoineet 1000€  (molempien matkoihin), ja toistaiseksi olemme ihan näppärästi budjetissa (Ulan Batoriin mennessä olemme käyttäneet matkoihin 620€ ja olemme matkustaneet 6300 km Moskovasta. Ulan Batorin juna oli hyvin kallis (n. 100€/hlö Irkutskista), halvemmalla olisi päässyt, jos olisi ottanut bussin Ulan Udesta Ulan Batoriin. Rahaa olisi myös säästänyt, jos olisi pysähdellyt vähemmän).

Olemme myös pysyneet tasan tarkkaan 30€/hlö/päivä budjetissa. Budjetti osoittautui Venäjän hintatasoon nähden niukaksi, mutta riittäväksi. Söimme lähinnä halvoissa ravintoloissa tai ruokaloissa (stalovajat) ja laitoimme ruokaa hostellien keittiöissä aina kun se oli mahdollista. Halvassa ravintolassa/ruokalassa kahden hengen ateria kustansi useimmiten n. 300-500R (8-13€) ja keskihintaisissa paikoissa kahden hengen ruuat maksoivat n. 1000R (26€).

Neljän viikon aikana yövyimme hostelleissa/hotelleissa/homestayssa yhteensä 20 yötä (loput junassa/surffattiin) ja keskimäärin yöpaikan hinta oli noin 14€/hlö/yö. Suurimmissa kaupungeissa oli mukavia ja hyvin varusteltuja hostelleja (dormi 12-16€/hlö/yö), mutta esimerkiksi Omskissa yövyimme hotellissa, josta huoneen jaetulla suihkulla sai vain parilla kympillä. Usein omasta rauhasta sai kyllä maksaa selvästi enemmän. Hostelleissa tuntui olevan paras hinta-laatusuhde. Kaikki kolme hostellia, joissa yövyimme, olivat puhtaita, uusia ja hyvin hoidettuja. Henkilökunta oli aina äärimmäisen avuliasta ja ystävällistä. Hotellit sen sijaan olivat rumia ja vanhoja neuvostoaikaisia betonihirviöitä, jotka haisivat milloin millekin. Esimerkiksi Kungurista lähtiessämme kaikkiin vaatteisiimme ja tavaroihimme oli tarttunut aikamoinen öljyn/bensan haju...

Couchsurffausta: Hannu ja Omskin isäntämme Vasiliy tutustuvat

Surffasimme lopulta vain 4 yötä, ja olemme siihen hyvin tyytyväisiä. Toki surffatessa säästää rahaa, mutta sekin on hieman suhteellista. Surffatessa tulee vietettyä paljon aikaa isäntien kanssa ja elettyä hetki samanlaista elämää isäntien kanssa. Esimerkiksi Jekaterinburgissa meillä oli huippuhauskaa, kun Teena ja Gleb esittelivät meille lempiravintoloitaan ja baarejaan, mutta lopulta laskimme, että heidän elintasollaan meillä kului tasan yhtä paljon rahaa kuin muinakin päivinä, vaikka majoitus olikin ilmainen. Se ei tietenkään vähennä kokemuksen arvoa: Teenan ja Glebin kanssa olemme viettäneet yhdet matkamme hauskimmista ja mielenkiintoisimmista päivistä. :) Toisaalta esimerkiksi Omskissa yövyimme pihiksi itseään kuvailevan tutkijan luona ja kokkailimme illalla pastaa hänen kotonaan, joten päivän kulut jäivät selkeästi alle päiväbudjetin. Kaiken kaikkiaan kaikki surffaukset ovat olleet mahtavia kokemuksia ja syventäneet kaupunkeihin ja niiden ihmisiin tutustumista hurjasti. Olemme kuitenkin tyytyväisiä, ettemme ole pyrkineet säästämään rahaa surffaamalla, koska hostellissa yöpyminen on monella tapaa helpompaa ja rentouttavampaa.

Kaiken kaikkiaan matkustaminen Moskovasta Ulan Batoriin yhden kuukauden aikana on maksanut kahdelta hengeltä 2400€. Seuraavat kolme viikkoa on tarkoitus pysyä Mongoliassa ja Pohjoi-Kiinassa, joiden hintataso on noin puolet Venäjän hinnoista. Tosin Harbin kuulemma on aika kallis kaupunki kiinalaiseksi. Mongoliassa kuitenkin käytämme rahaa kierrokseen, jolla näemme hieman maaseutua ja liikkumiseen saattaa mennä vähän aiottua enemmän rahaa, sillä Mongoliasta Pohjois-Kiinaan ei pääse välttämättä muuten kuin lentämällä. Seitsämän viikon matkalla Vladivostokiin budjetti pysynee siis edelleen arvioidussa.

Venäjällä monessa kaupungissa oli sillan kaiteita tai pylväitä täynnä rakkauden lukkoja.

Seuraavassa kirjoituksessa pääsette tutustumaan Mongoliaan, kun me moikataan mongolialaiset ja etenkin ne mongolinaiset! Hauskaa juhannusta!! :)

Suuremmoinen Baikal

Matka Olhon-saarelle kesti kuusi tuntia ja oli paikoin töyssyinen. Valitsimme itsellemme viisaasti tilavan näköiset takapenkkipaikat, jotka muuttuivat lopulta auton ahtaimmiksi kaikkien matkustajien noustua kyytiin, joten kuusi tuntia menivät Ainon osalta polvet suussa pomppien ja torkahdellen. Matkan varrella sai ihailla laumoittain lehmiä, joita paimennettiin cowboy-tyyliin hevosten kanssa. Myös villihevosia näkyi. Matkan aikana maasto muuttui vuoristoisemmaksi ja kun pääsimme saarelle vievälle lossille, yllätyimme navakasta ja kylmästä tuulesta. Ensi vaikutelma mahtavasta Baikal-järvestä oli kylmä ja kolkon komea.

Puolivillejä hevosia

Yövyimme ystävällisten Igorin ja Veran homestayssa, jossa käytössämme on banja, eli rantasaunan kaltainen sauna, tosin ilman rantaa. Täällä ei tunnu olevan kenelläkään tonttia rannassa. Sauna on lämpimänä joka ilta, joten nauttimme sen kuumista lauteista ja lähes yhtä kuumista pesu- ja pukuhuoneista sekä vilpoisesta ja mukavasta terassista huolella. Tuskimpa näemme saunaa seuraavan kerran ihan hetkeen.

Baikal-järven maagisuus perustuu sen kokoon ja jylhiin kallioisiin rantoihin. Luonto on karua, varsinkin rannan tuntumassa ja rantakallioilta on varsinkin 70 km pitkän saaren pohjoisosissa kymmenien metrien pudotus hyiseen veteen. Järvi pysyy koko kesän kokonsa ansiosta hyytävän kylmänä. Upeiden kallioiden lisäksi Olhon-saarella on myös pitkiä hiekkarantoja täynnä hienoa vaaleaa hiekkaa. Useat saaren rannassa olevista kivimuodostelmista ovat paikallisille shamanismia harjoittaville burjateille pyhiä.

Menopeli

Ensimmäisenä kokonaisena päivänämme saarella lähdimme kiertoajelulle saaren pohjoisosiin. Aamiaiseksi Vera oli keittänyt meille puuroa ja paistanut mahtavan läjän blinejä (jotka siis tosiaan ovat Venäjällä ihan lettuja, eivät semmoisia suomalaisia paksuja blinejä). Vatsa täynnä oli hyvä lähteä hölskyvälle ja rämisevälle matkalle neuvostoaikaisessa armeijan minibussissa äärimmäisen huonokuntoisia metsäteitä pitkin. Hetken vuoristoratamaisesta kyydistä jaksoi nauttia, mutta pian kyyti alkoi aiheuttaa lievää matkapahoinvointia. Pysähdyimme upeisiin maisemiin ihmettelemään erikoisia kivimuodostelmia ja neuvostoaikaisen kalatehtaan raunioita upean hiekkarannan kupeessa, ja lopulta päädyimme saaren pohjoiskärkeen, jossa pääsimme ihailemaan (joskin kymmenien metrien korkeudesta) aurinkoa ottavia Baikalin norppia. Baikalin norpat ovat kaiketi Saimaan norppien kaltainen eristyksissä elävä hyljelaji. Lounaaksi matkalla saimme kuskin keittelemää kalakeittoa, joka valmistettiin paikallisesta erikoisuudesta, omulista. Saimme sitä myös illalla majapaikassamme ja totesimme, että se maistuu vähän hauelta ja joiltain muilta järvikaloilta, ja on ison ahvenen kokoinen.

Toisena päivänämme vuokrasimme maastopyörät ja ajelimme parinkymmenen kilometrin lenkin saaren upeilla kukkuloilla. Iltapäiväksi oli luvattu sadetta ja ukkosta, joten yritimme pitää säätä silmällä. Pyörävuokrauksen mies oli varoitellut sateen voimakkuudesta. Paluumatkallamme poljimme yhtä matkaa ukkoskuuron kanssa, joka kulki vieressämme aukeavan järven toisella rannalla, reilun 10 km päässä. Kastuimme yllättävän vähän.

Huzhirin kylässä raikuu jatkuva koirien, kukkojen ja lehmien yhteiskonsertti. Onneksi on korvatulpat.

<3

Horisontti

(Kirjoitettu Olhon-saarella, postattu Irkutskista, jossa yövyimme viime yön. Seuraavat kaksi yötä junassa ja sitten heräämme Ulan Batorista.)

Lisää Venäjän suurkaupunkeja: Omsk ja Krasnojarsk

Viimeisen päivityksen jälkeen olemme edenneet taas pari tuhatta kilometria pysähtyen Omskissa ja Krasnoyarskissa. Blogin kirjoitushetkellä olemme lähdössä Irkutskista Olkhon-saarelle, jonne on noin kuuden tunnin ajomatka. Ostettiin hostelliltamme liput "kätevään ja edulliseen" ovelta-ovelle kulkevaan turistibussiin, joka pienen matkaoppaan lukemisen jälkeen osoittautuikin ylihinnoitelluksi ja alkumatkan perusteella erittäin hitaaksi. Olemmepahan ensi kerralla viisaampia.

Hostellin seinällä oli hauska kuva! :)

Tosiaan Omskissa vietimme 3 yötä ja Krasnoyarskissa 6 yötä. Omsk on reilun miljoonan asukkaan yliopistokaupunki, josta jäi rento, vaikkakin hieman likainen kuva. Aikaamme siellä varjosti myös melkoinen väsymys, ilmeisesti jonkinlaisen matkataudin seurauksena. Lisämaustetta visiittiime tarjosi yhden yön sohvasurffaaminen erään hupaisan matematiikan tutkijan / ohjelmoijan luona.
Krasnoyarskissa olimme 3 yötä hostellissa ja 3 yötä homestayssa. Homestay tarkoittaa siis sitä, että paikalliset vuokraavat ylimääräisiä huoneita talostaan turisteille. Ne ovat melko yleisiä Venäjällä ja samanlaiseen olemme menossa myös Olkhon-saarelle. Krasnoyarsk oli kaikin puolin menestys. Aino pääsi patikoimaan homstay-emäntämme kanssa luonnonpuistoon, jossa oli erikoisia kivimuodostelmia, stolbeja (Hannu jäi kotiin sairastamaan).

Stolbien lisäksi Krasnoyarsk on kuuluisa 40 kilometrin päässä Jenisei-joen yläjuoksulla sijaitsevasta valtavasta padosta, jonka päätimme myös käydä katsastamassa. Perille pääseminen osoittautui kuitenkin hieman hankalaksi. Matkaoppaamme mukaan padolle on mahdollista päästä sekä laivalla, junalla että bussilla. Ensimmäisenä lähdimme kohti satamaa leppoisan jokimatkailun toivossa, mutta paljastui, että laivaliikenne on joko lopetettu tai että laivat aloittavat liikennöinnin vasta myöhemmin kesällä. Seuraavaksi suuntasimme juna-asemalle, jossa saimme tietää, että junia kyllä kulkee joka aamu, mutta takaisin pääsisi kätevästi vasta seuraavana aamuna. Viimeinen oljenkortemme olivat siis bussit. Löydettyämme paikallisen reittioppaan luulimme ymmärtäneemme bussiaikatauluja ja löytäneemme useita hyviä bussiyhteyksiä. Pysäkillä odottaessamme kuitenkin kaikki padolle menevät bussit ajoivat päättäväisesti meidän ohitsemme. Lopulta päädyimme ottamaan taksin padolle ja takaisin, mikä ei lopulta ollut ihan niin kallista, n. 25€. Mutta pato tuli vihdoin nähtyä, ja olihan se hieno.

Krasnojarsk jäi mieleemme hyvin miellyttävänä paikkana. Kaupunki oli eloisa ja paljon tuntui olevan tekeillä. Joen rantaa päällystettiin ja paranneltiin, liikuntapuistoja rakennettiin ja muutenkin kaupunki tuntui olevan siistiytymässä. Kun yleiseen paranevaan ilmapiiriin yhdistää hienon luonnonpuiston (stolbeineen) kaupungin kupeessa, Krasnojarsk muodosti kaiken kaikkiaan oikein mukavan pysähtymispaikan ja melko houkuttelevan matkakohteen.

Yksi monista Lenineistä

Pieni kappeli, yksi Krasnojarskin symboleja

Stolbyt (suoraan käännettynä "pilarit") ovat korkeita kivimuodostelmia...

...ja niiden päälle sai kiivetä katselemaan maisemia.

Auringonlasku junan ikkunassa