perjantai 21. joulukuuta 2012

Miksi rakastuimme Pohjois-Thaimaahan

Alussa pitää huomauttaa, että tämä postaus ei vertaile Pohjois-Thaimaata maan eteläisiin osiin, koska emme ole vielä vierailleet Bangkokia etelämpänä. Tämä postaus vain ylistää Pohjois-Thaimaata ja sen pikkukaupunkeja.

Phrae

Temppelin stupa Phraessa
Turisteja pursuilevan Chiang Main jälkeen olimme vakuuttuneita siitä, että haluamme nähdä jotain aidompaa ja ehdottomasti pienempää Thaimaata, joten nappasimme bussin Phraen pikkukaupunkiin, jossa on noin 20 000 asukasta. Ihastuimme. Pienessä kaupungissa ei ollut paljon muuta tekemistä kuin kävellä ympäriinsa pieniä ja rauhallisia katuja, jotka etenkin vanhassa kaupungissa olivat nättejä, vehreitä ja levollisia. Ihmiset hymyilivät, vahtikoirat yrittivät hyökätä kimppuun ja ruoka pienissä ravintoloissa oli halpaa ja erinomaista. Vaikka kaupunki mainitaankin Lonely Planetissa, olimme lähes ainoat länsimaalaiset, jotka pieniä kujia vaeltelivat. Sen takia varmasti ihmisten ystävällisyys olikin niin ylitsepursuilevaa, että esim. eräs ystävällinen munkki kutsui meidät syömään lounasta äitinsä hautajaisiin. Pohjois-Thaimaan historiallisena kaupunkina Phraessa on myös uskomattoman paljon temppeleitä ja meistä oli hauskaa käyskennellä eteenpäin välillä pysähtyen ihailemaan thaimaalaista temppeliarkkitehtuuria ja buddhan kuvia. Suosittelemme!




Si Satchanalai

Rauniokaupungissa
Yksi Pohjois-Thaimaan kuuluisimmista nähtävyyksistä on Sukhotain rauniokaupunki. Sukhothai oli Thaimaan valtakunnan pääkaupunki 1300-1500 -luvuilla ja nykyään se on raunioitunut ja UNESCO:n maailmanperintokohteeksikin nimetty todennäköisesti upea turistinähtävyys. Emme tiedä siitä sen enempää, koska toisin kuin kaikki muut Pohjois-Thaimaan matkaajat, jätimme Sukhotain väliin ja suuntasimme Si Satchanalaihin, pienempään ja vähemmän tunnettuun rauniokaupunkiin Sukhotain naapurissa. Si Satchanalai houkuttelee lähinnä päivämatkaajia, joten majoitusvaihtoehtoja oli vähäisesti. Onneksi meille tarjottiin kotimajoitusta kohtuulliseen hintaan heti kun olimme kävelleet bussipysäkiltä kylään. Pienen kylän leppoisa tunnelma oli ihanan rauhoittava ja kylän liepeillä pyöräilyn lisäksi saimme tutkia hyvin rauhallisissa tunnelmissa satoja vuosia vanhojen temppeleiden jäänteitä. Rauniot itsessään olivat myöskin näkemisen arvoisia ja illalla saatoimme vetäytyä pilkkopimeään joenrantaan tuijottelemaan geminidi-meteorisadetta. Ehdottomasti yksi koko matkamme kohokohdista!

Phitsanulok ja lähialueet

Menopeli jaksoi hädintuskin kiivetä vuoren huipulle
Phitsanulok on vajaan sadan tuhannen asukkaan kaupunki, jossa turistejakin näkee jo jonkin verran. Kaupungista myös löytyi viehättävä joenranta ja muutamia baareja, jotka loivat vähän isomman paikan tuntua. Viihdyimme Phitsanulokissa hyvin, mutta paras osa kaupungissa viettämäämme aikaa oli ehdottomasti yhden yön skootteriretki kaupungin ulkopuolelle. Phitsanulokista itään päin lähtee "green route" nimellä kulkeva valtatie nro. 12, jonka n. sadan kilometrin pituisella reitillä voi pysähtyä ihailemaan useita vesiputouksia ja yöpymään kansallispuistoissa. Kohokohdaksi nousi yöpyminen ja 10 kilometrin aamukävely Phu Hin Rong Kla -kansallispuistossa. Puistossa oli käytännöllinen teltanvuokraussysteemi, niin että n. 7 euron hintaan saatiin valmiiksi pystytetty teltta, makuupussit, makuualustat ja jopa tyynyt kahdelle. Upeiden luontokohteiden lisäksi luonnonpuistosta löytyi myös Thaimaan kommunistisen puolueen tukikohdan jäänteitä 70-luvulta ja yöllä leirintäalueella, joka sijaitsi (skootterimme kannalta epäonnisesti) kohtuu korkealla vuoren huipulla saattoi katsella sekä upeaa tähtitaivasta että tulikärpäsiä. Hannu muuten opetti matkan varrella Ainon ajamaan skootteria, mikä on siis ensimmäinen moottorilla toimiva ajoneuvo, jota Aino on koskaan elämässään ajanut. Ja skootterissahan ei siis ollut automaattivaihteita, mikä teki ajamisesta Hannullekin hieman jännittävää ainakin alkumetreillä. Oli muuten huisia!

Nyt olemme Bangkokissa, josta emme tykkää kovinkaan paljoa. Ylihuomenna ystävämme Paula lentää Suomesta jouluseuraksi ja suuntaamme yhdessä pienehköön Prachuap Khiri Khanin kaupunkiin, jossa pääsemme ensimmäistä kertaa Thaimaan-reissumme aikana hiekkarannalle. Toivotaan, että Prachuap Khiri Khan osoittautuu vähintään yhtä mukavaksi kuin Pohjois-Thaimaa.

Lohikäärme - Phrae

Kaksi lohikäärmettä - Phrae

Mummo kalassa - Phrae

Chaliangin upea päätemppeli - Si Satchanalai


Jokaisen elefanttipatsaan kärsä oli katkennut - Si Satchanalai

Si Satchanalai

Green Routen varrella


Kommunistien jäljillä - Phu Hin Rong Kla

Huipulla - Phu Hin Rong Kla

Yksi nähtävyyksistä oli eriskummallisen eroosion vaikutuksesta syntynyt kallion pinta, jossa kaikki nyppylät ovat siis kiinteä osa kalliota

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti