Hei taas!
Skopje alkaa pikkuhiljaa olla nähty - ollaan sentään oltukin täällä jo viisi päivää! Päätettiin jättää Bulgarian tutkiminen vähemmälle ja levähtää Skopjessa useampikin päivä hektisen Albanian reissun ja railakkaan uuden vuoden juhlinnan jälkeen. Skopjessa olemme viettäneet kunnon hostellielämää, sillä pienen hostellin yhteistilat kuhisevat vieraita ja yltiöystävällisiä hostellinpitäjiä. Yllätykseksemme kaikki lähialueiden slaavit (ainakin serbit, kroaatit ja makedonialaiset) tuntuvat puhuvan käytännössä samaa kieltä ja ymmärtävät toisiaan melko saumattomasti. Skopje tuntuu olevan myös lähimaiden suosittu matkakohde. Olemmekin välillä tunteneet itsemme aika ulkopuolisiksi, kun olemme olleet suuressa seurueessa ainoat, jotka eivät ole paikallista yleiskieltä ymmärtäneet. Ajoittain meluisaksi yltynyt hostelli on käynyt myös rasittavaksi, mutta onneksi täällä on tavannut myös mielenkiintoisia ihmisiä.
Olemme tutustuneet lähinnä Skopjen kompaktiin, yllättävän pieneen keskustaan (asukasluku on kuitenkin 660 000). Ydinkeskustassa oli muutamia suuria korjaustöitä, mutta se oli silti yllättävän viihtyisä. Vuonna 1963 Skopjessa oli suuri maanjäristys, joka romahdutti yli 50 % kaupungin rakennuksista. Kaupunki uudelleenrakennettiin nopeasti kommunismin mallikaupungiksi ja sen huomaa ennen kaikkea hävyttömän suurista patsaista, joita on ripoteltu tiuhaan ympäri keskustaa. Patsaat tekevät keskustasta myös näyttävän - erityisen hienolta keskustan Makedonia-aukio näytti uuden vuoden valoissa ja ilotulituksissa.
 |
| Löysimme passelin vinoteekin. |
Kaiken kaikkiaan Makedoniaa voi lämpimästi suositella lomakohteeksi: Skopjessa on turvallista ja jokseenkin järjestelmällistä; paikallinen viini ei ole ihan yhtä maukasta kuin vaikkapa Ranskassa, mutta onpahan edullista; ravintolat ja yökerhot ovat hyvin edullisia ja viihtyisiä ja aivan nurkan takaa löytää upeat vuoristot, joilla voi niin vaeltaa kuin eksyäkin.
 |
| Auringonlaskun aikaan alkoi vähän jännittää. |
Ja eksymisestä puheen ollen... Nappasimme eilen bussi+köysirata-kombon Vodno-vuoren huipulle, missä jököttää maailman suurin 66 metrinen risti. Se ei ollut tosin kovin sykähdyttävä, mutta paikalta aukeavat vuoristomaisemat olivat. Päätimme vaeltaa 15 kilometrin päässä sijaitsevalle, kuulemma hyvin upealle Matka-järvelle, jonne piti olla merkattu reitti. Ensimmäinen puolikas sujui loistavasti vuorenhuipulta toiselle kavutessa, mutta sitten kadotimme reitin. Laskeutuminen kanjoniin järvelle osoittautui huomattavan hankalaksi ilman reittiä, eikä kanjonia peittänyt sumu yhtään helpottanut. Ja kun lisäksi aurinkokin oli vauhdikkaasti laskemassa, päätimme seurata paikallisia lehmiä läheiseen vuoristokylään, jonka minareetit olimme aikaisemmin nähneet. Kävi aikamoinen tuuri, sillä albaanikylän pojat neuvoivat meidät Skopjen bussiin, joka osui paikalle tasan samaan aikaan kuin mekin. Vaikkemme järveä löytäneetkään, vaeltamamme noin 15 kilometriä olivat erittäin antoisat upeiden vuoristomaisemien ansiosta. Voimme taas kerran sanoa: Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Huomenna Plovdiviin Bulgarian keskiosiin ja ylihuomenna Istanbuliin. Tuhannen ja yhden yön seikkailut odottavat!
 |
| Valloittamassa vuorenhuippuja. |
 |
| Siellä se järvi olisi ollut kanjonin pohjalla... |
 |
| Makedonian kymmenet nosturit / auringonlaskussa / ovat siellä / voi suru. |
 |
| Aino tuli surulliseksi, kun eläimillä oli niin pienet häkit. Onneksi leijonien riehakkaat paritteluäänet ilahduttivat. ;) |
Skopje alkaa pikkuhiljaa olla nähty - ollaan sentään oltukin täällä jo viisi päivää! Päätettiin jättää Bulgarian tutkiminen vähemmälle ja levähtää Skopjessa useampikin päivä hektisen Albanian reissun ja railakkaan uuden vuoden juhlinnan jälkeen. Skopjessa olemme viettäneet kunnon hostellielämää, sillä pienen hostellin yhteistilat kuhisevat vieraita ja yltiöystävällisiä hostellinpitäjiä. Yllätykseksemme kaikki lähialueiden slaavit (ainakin serbit, kroaatit ja makedonialaiset) tuntuvat puhuvan käytännössä samaa kieltä ja ymmärtävät toisiaan melko saumattomasti. Skopje tuntuu olevan myös lähimaiden suosittu matkakohde. Olemmekin välillä tunteneet itsemme aika ulkopuolisiksi, kun olemme olleet suuressa seurueessa ainoat, jotka eivät ole paikallista yleiskieltä ymmärtäneet. Ajoittain meluisaksi yltynyt hostelli on käynyt myös rasittavaksi, mutta onneksi täällä on tavannut myös mielenkiintoisia ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti