sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Siena - töissä kolme kuukautta


Kuvia asunnosta.
Pitkästä aikaa tuli taas vastaan tilanne, jossa voisin (voisimme) blogimuotoisesti päivitellä kuulumisia Suomen suunnalle ja samalla kirjailla blogiin muistoja matkoista. Kyseessä on siis Ainon kolmen kuukauden mittainen tutkijavaihto Sienassa, Italiassa, ja Hannukin reissaa mukana hyvän osan ajasta.

Kuten suurin osa tämän blogin vakiolukijoista (eli vanhemmista ja sukulaisista) jo tietääkin, Sienassa kuluu tammi-, helmi- ja maaliskuu. Ensimmäisen parin viikon perusteella asiat vaikuttavat olevan oikein mukavasti. Kämppä löytyi jo mukavasti etukäteen airbnb:n kautta ja asuinalue vaikuttaa mukavalta. Onnellista on se, että asunto lämpiää hyvin, joten sisällä ei tarvitse palella. Ulkonakaan ei tosin tarvitse palella, päivälämpötilat ovat pyörineet 5-15 asteessa. Työtkin ovat alkaneet ihan mukavan oloisesti.

Asunnossa on tällainen keittiö, joka on jaetta neljän huoneen kesken. Omassa huoneessakin on minikeittiö jääkaappeineen, keittolevyineen ja tiskialtaineen, joten ruuanlaitto ei koidu ongelmaksi.
Siena vaikuttaa ensi tuntumalta kaikin puolin kivalta pikkukaupungilta. Asukasluku on vain noin 50 000 ja kaupunki on kooltaan hyvin kompakti. Näin talviaikaan turisteja näkyy vain harvakseltaan, mutta turistiaikaan kaupunki taitaa olla aika suosittu kohde. Sen huomaa siitäkin, että englannilla ja parilla sanalla italiaa tuntuu pärjäävän ihan siedettävästi. Kuuluisaa Sienassa on kaupungin vanha UNESCOn maailmanperintokohteeksikin nimetty keskusta, mutta meitä kaupungissa hätkähdyttivät ehdottomasti eniten huikeat korkeuserot. Siena ja lähiympäristöt ovat suomalaisin silmin katseltuina uskomattoman kukkulaisia. Kohdat, joissa kartta näytti etukäteen katsottuna hassulta selittyvät helposti sillä, että mäet ovat niin jyrkkiä, että teiden on pakko kierrellä ja kaarrella. Se tekee kaupungista hyvin kauniin ja toisaalta kaupungissa kävely käy urheilusta. Me olemme tykänneet. :) Alla muutama ekoina päivinä napattu kuva Sienasta.


Liukuportaat ei kylläkään toimineet..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti